maanantaina, huhtikuuta 09, 2018

Pitkä tie digioppijana tekee nöyräksi

Näitä Virolahti-Miehikkälän mutkaisia sorateitä vuosikausia kurvanneena huomaan omaksuneeni kotimaisemasta tärkeän elementin omaan oppijaminäkuvaani: jos tie ei vie suoraan kohteeseen, se vie mutkien kautta. Opettajaksi, opetusalan ideatarhuriksi ja teknologian opetuskäytön opastajaksi päädyin pitkän kaavan kautta.

Tämä blogi alkoi aikoinaan tienraivaamisen asenteella. Oma tunnelmani asemoitui umpihankeen puskemisen ja luovan hulluuden välimaastoon. Näkyväksi tekeminen oli osa omaa oppimista, mutta samalla kyti rinnalla ajatus siitä, että joku toinen voisi hyötyä siitä, että jaan omia matkakokemuksiani. Hänellä voisi olla hitusen helpompaa.

Leena Ståhlber päätti eilen Otavan Opistolla lauantaityöpäivämme. Hän avasi Steven Reissin teoriaan nojaten itselleni uuden (ja kumminkin tutun) näkymän motivaatioon, meitä ihmisiä liikuttaviin voimiin. Kun vielä illalla muutamalla rivillä chattäilin vanhan rakkaan koulukaverin kanssa, tunnistin selvästi oman liikuttajani: idealisti mikä idealisti. Idealismin rinnalla syttyy intohimo. Kuinkas muuten umpihankeen kukaan hullu lähtisi.

Oppiminen on mainio keino tehdä asioita tänään paremmin kuin eilen. Oppiminen antaa avaimia, mutta iän myötä käy myös niin, että osa avaimista jää vaille lukkoja. Rutinoituneena eläjänä en huomaa, että tämän asian voisin tehdä sujuvammin tai tämä asia vaatisi tarkkaavaisuuttani.

Vuosi takaperin tuumailin näitä. Mietin esimerkiksi sitä, miten lukiolaiset valittivat digitaalisten oppimateriaalien lukemisen jäykistävän hartiat ja aiheuttavan päänsärkyä. Olin vuodesta 2014 alkaen hehkuttanut, miten kätevää on kävellä ja kuunnella kirjaa (tai ajaa autoa ja kuunnella). Lukivaikeuksisen pojan äidille vinkkasin jokunen aika takaperin puhumalla kirjoittamisen. Sitäkin olin hehkutellut 2014 alkaen. Saatavilla oleva teknologia taipuu vaikka mihin. Emme vain tiedä tai huomaa. Tästä mietinnästä syntyi Digioppijan työkalupakki -koulutus. Snellman-kesäyliopisto halusi toteuttaa sen ja viime syksynä asteltiin kuutena iltana ensimmäinen kierros.


Digioppija-sanasta kiitos kuuluu Riitta Hyppäselle. Hänen juurensa ovat näillä samoilla mutkaisilla sorateillä. Riitan twiitti digioppijasta oli viimeinen KLIK omaan intuitiooni: oppimisen tuttuja elementtejä olisi syytä katsoa uusin silmin.

Syksyllä 2017 toteutettiin ensimmäinen Digioppijan kurssi ja nyt keväällä on uusi kierros. Yllätyksekseni kurssi oli ilmiannettu Suomen eOppimiskeskuksen eEemeli-kisaan. Äänestys on menossa, päättyy torstaina 12.4.2018 klo 14.

Riitta Hyppänen bloggasi omasta oppimiskokemuksestaan. Pitihän minunkin sitten tsempata minuuttivideon verran ja yrittää vähän mainostaa, että mikä Digioppijan työkalupakki. Verkko-tapaamisia lukuunottamatta kaikki aineistot ovat vapaasti saatavilla https://padlet.com/arongas/digioppija ja päivittyvät nyt kevätkaudella.

Uudenvuodenluopauksena yritän olla omien oppieni mittainen ja mikro-opiskella taitoja, joita opastan muille. Raportoin omaa digioppimistani: http://digioppija.postach.io/.

Asenne on lähtökohta, mutta tärkeintä on todellinen toiminta. Siksi iso askel voi olla vain yhden ainoan asian muuttaminen omassa toiminnassa. Ei auta, vaikka lataisit 50 toinen toistaan vinkeämpää sovellusta puhelimellesi. Todellinen harppaus liittyy arjen tekoihin. Kuten Riitta oivaltavasti muistutti: poisoppiminen on merkittävä osa oppimista – erityisesti meille meikäläisen ikäryhmään kuuluville. Kännykkä ja muu teknologia ovat oppimiskavereita ja arjen apulaisia, kun vain osaamme ne virittää (ja välillä sulkea pois häiritsemästä).

Digioppija-kurssin iltatapaamisia valmistellessani olen konkreettisesti kokenut Sokrateen viisauden: "Tiedän, miten vähän tiedän." Se ei kuitenkaan ole lannistavaa. Kohti seuraavia mutkia.


sunnuntaina, tammikuuta 14, 2018

Mikro-opiskelen oman työn ja opiskelun sujuvoittamista #digioppija

Tein itselleni uudenvuodenlupauksen. Käytän pienen tuokion kerran pari viikossa siihen, että opettelen jonkin omaan työhöni tai opiskeluuni liittyvän digitaalisen oikopolun tai uuden taidon. Viime syksyn iltapuhteiksi vedin Snellman kesäyliopistossa Digioppijan online-luentokurssin. Ihastelin kurssilaisten omia kokeiluja, joita osa heistä raportoi vapaaehtoisen 1 op osaamismerkin suorituksena.

Digioppija ei ole koskaan tien päässä. Sen verran olin pudonnut pop-termeistä, että syksyn kurssin aikana opin Soili Mekliniltä mikro-oppiskelu -termin (microlearning, jaaha ei ole tällekään suomalaista Wikipedia-artikkelia). Vanha idea, jota ihan hyvästä syystä on nyt lämmitetty ja ujutettu moniin mobiiliosaston oppimissovelluksiin. Duolingo on mainio esimerkki mikro-opiskelusta. Itse olen aikoja sitten tilannut A.Word.A.Day-opastuksen, jonka avulla saattoi opiskella englantia sanan päivässä.

Minulla on myös kolme mainiota kirja virikkeinä:

Joitain asioita huomaan suunnitelleeni jo pitkään, kuten sitä, että opettelen käyttämään iOS:n käyttöjärjestelmän tekstistä puheeksi -ominaisuutta. Koska istun työni puolesta 7 tuntia ja 35 minuuttia koneella lähes joka päivä, en välttämättä halua lukea kirjoja näytöltä vaan kuunnellen, rutiinitöiden tai kävelyn ohessa. 

Eilen mikro-opiskelin tärkeän taidon, jonka avulla tiskasin ja pyykkäsin kuunnellen DRM-suojattua e-kirjaa langattomilla kuulokkeilla. Opettelin siis taikatempun, jota minulle ovat kollegat vinkanneet jo moneen kertaan, kiitos vain Tarja T. varmaan  jo 5 vuotta takaperin ja Helena S. viime vai toissa vuonna. DRM-suojaus tarkoittaa sitä, että e-kirjaa ei voi siirtää hankintajärjestelmän, kuten Amazonin Kindlen tai Applen iBooksin ulkopuolelle. Vesileimattuja e-kirjoja sen sijaan voi siirtää ja tiedostoja muuntaa Calibrella, joten niitä kirjoja voin kuunnella loistavalla Voice Dream -sovelluksella. Esimerkiksi Elisa Kirjan e-kirjat ovat pääsääntöisesti vesileimattuja, mikä on todella hienoa. Vesileimatun kirjan voin myös siirtää Calibrella kätevästi Kindle-lukulaitteelle.

Digioppijan online-kurssi alkaa Snellman kesäyliopiston uudelleen maaliskuun lopulla, kuusi keskiviikkoiltaa 21.3 alkaen. Kerron aihepiiri kerrallaan, millä tavoin voisi digityökaluja virittää omaksi iloksi ja hyödyksi. Kurssi on tarkoitettu alkumatkalaisille. Koska aiheen kanssa alkumatka on laaja käsite, yritän tarjoilla pullaa ja rusinoita suodatetun monipuolisesti, loputonta mahdollisuusviidakkoa vältellen.

Saas nähdä, miten omat mikro-opiskeluni jatkuvat. Teen niitä näkyväksi kirjoittamalla raporttiani Evernoteen ja sieltä julkaisukelpoiset muistiinpanot ilmestyvät yhden taikasanan lisäyksellä blogiin (kas näin).

Digioppija-kurssin aineistot jaan avoimesti, mutta luennot ja niiden tallenteet ovat saatavilla vain Snellaman-kesäyliopiston kautta kurssimaksun maksaneille. Että tämän osalta kaupallinen bloggaus tämä. Snellman-kesäyliopiston verkkokurssitarjonta on kiinnostavan monipuolista, itsekin aion osallistua jollekin.


maanantaina, joulukuuta 11, 2017

Nettilukio – aina auki

Vanhan kamun kanssa rupatellessa ohimennen tuli juttua jälkikasvusta ja opintoreiteistä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tieto Nettilukion mahdollisuuksista synnytti ahaa-oivalluksen. Samankaltainen juttutuokio oli erään lukio-opettajan kanssa pari kuukautta takaperin.

Kaikilla nuorilla lukio-opiskelu ei etene suunnitellusti. Elämään tulee urheilua, töitä, muuttoja, sairauksia. Kesken jääneet lukio-opinnot eivät ihan äkkiä vanhene, vaikka nyt onkin opetussuunnitelmien uudistuksen siirtymävaihe. 

Otavan Opiston Nettilukiossa on kaksi linjaa, kuten kaikissa aikuislukioissa: aineopiskelu ja tutkintotavoitteiset lukio-opinnot. Aineopiskelijana voi opiskella kuka vain, ks. tarkempaa tietoa kurssimaksuista yms. aineopiskeluun liittyvästä. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta. Lukio-opintojen lisäksi puuttuvan peruskoulun päättötodistuksen voi opiskella aikuisten perusopetuksen mukaisesti Nettiperuskoulussa.

Kun nuorisoasteen lukiossa opintonsa aloittanut jatkaa opintojaan Nettilukiossa, hän siirtyy aikuislukion opetussuunnitelmaan. Vanhat opinnot luetaan hyväksi ja henkilökohtainen opiskelusuunnitelma rakennetaan siitä, mihin opiskelija oli aiemmissa opinnoissa päässyt (erotodistus pitää kaivaa esiin tai hankkia siitä lukiosta, jossa opinnot jäivät kesken). Ihan kaikkea ei välttämättä voida lukea hyväksi, mutta valtaosa. Ehkä suurin ero opinnoissa on, että taito- ja taideaineita Nettilukiossa, kuten aikuislukioissa yleensäkään, ei ole samassa mittakaavassa kuin päivälukioissa.

Nettilukio on aina auki, on ollut jo 20 vuotta! Nettilukio on yksi Otavan Opiston oivallisista tulevaisuusaskelista. Tähän juttuun ei nyt mahdu muistella muita upeita polkuja, joita 1990-luvun lopulta alkaen Otavan Opisto rakensi oppimisen uusia ulottuvuuksia varten. Yhden kurkkauksen löytää osoitteesta https://metodix.fi/. 20-vuotisjuhlien muisteluksissa Nettilukion historiaa ja ihmisten kokemuksia.

Nettilukioon haetaan opiskelijaksi osoitteesta http://www.nettilukio.fi/ kohdasta Haku sähköisellä lomakkeella. Haku-sivulla kerrotaan, että hakijan tulee olla 18-vuotias. Aikuislukiot voivat ottaa rehtorin erityispäätöksellä myös nuorempia opiskelijoita (tällöin hakemuksella täytyy olla perusteet). 

Opiskelu Nettilukiossa vaatii kykyä ohjata itseään. Pääosa kursseista opiskellaan portfoliotyyppisesti itsenäisinä verkko-opintoina Muikku-ympäristössä. Kursseilla on ohjaava oppimateriaali, erilaista lisäaineistoa ja oman osaamisen edistymistä indigoivia harjoituksia. Osaaminen näytetään oppimispäiväkirjan ja palautettavien portfoliotehtävien avulla. Opintojen tueksi on tarjolla erilaisia ryhmiä, verkkotapahtumia ja monipuolinen ohjauksen tuki sekä jokaisella kurssilla opettajan apu. Itsenäisen opiskelun lisäksi jaksoittain on tarjolla ryhmäkursseja verkossa. 

Kannattaa tutustua! Nettilukio, Nettiperuskoulu, aineopiskelu ja Muikku-ympäristö (avoimia oppimateriaaleja).


sunnuntaina, lokakuuta 22, 2017

Jos olisi ollut joku vierellä vinkkaamassa ja sitten olikin #digioppija

HUOMIO: alla mainituun Digioppijan työkalupakki -verkkokoulutukseen ehtii vielä mukaan, vaikka ensimmäisen 25.10.2017 tuokion jälkeenkin (tallenteet).

Aloitin teknologian hyödyntämisen oppijana ja sittemmin myös opettajana pitkän kaavan kautta. Kouluaikani päättyi juuri, kun ensimmäiset tietokoneet saapuivat. Asko-enoa vierestä seuraten pääsin näkemään varhaisajoista alkaen teknologian opetuskäytön etenemistä 1970-luvun alusta. Vasta omien yliopisto-opintojen myötä aikuisella iällä siirryin todella verkkoon, juuri ennen sosiaalisen median helppokäyttöisiä aikoja. Silloin, kun mobiili netti äppeineen oli vielä science fictionia.

Vanha kunnon kotisivuaikojen netti ei sinällään ole huonontunut. Tänään muistelin yhteen tarpeeseen, että pidin yliopistolla puheenvuoron asiakasajattelusta koulutussektorilla ja voi jännää, siellähän se majaili itse koodaamillani kotisivuilla. Paperilla oleva puhe on kadonnut jo ties minne. Kaiken lisäksi tuolloinen 1,5 vuoden lukio-opettajakokemuksella ja pienellä paatoksella puhkumani on sisällöltääkin jotain, jonka allekirjoitan edelleen (asiakasasenne ja talouselämän retoriikka eivät oikein sovi oppimisen maailmaan).

Kaksi hyvää katsausta nettiin ja lähihistoriaan.
Netin virittäminen opiskelun ja opetuksen tueksi oli todella työlästä HTML-sivuina. Kallistakin se oli. Web 2.0 olikin huimaava vallankumous kaltaiselleni sisältö- ja yhdessä tekemisen painottajalle. Selainpohjainen verkkoteknologia taipui tahtoon helpohkosti ja avasi yhä uusia mahdollisuuksia matkustaa Miehikkälästä maailmalle. Lukemattomia kokeilun ja erehdysten oppitunteja tuli vietettyä aiheen äärellä. Kotisivujen tekemiseen sain alkusysäyksen enon opeilla. Somemaailmaan sukelsin omineni, silloin oli jo Google ja pioneerien jalanjälkiä seurattavaksi. Kuten Sun äitis.

Sitten tulivat verkostot, voi autuus. Jaiku, Twitter, Ning, Qaiku, Google Wave, Facebook. Naamatustenkin pääsi tutustumaan verkkokavereihin. Auttamisen kulttuuri eli. Ensimmäisen blogini perustin Bloggeriin kesällä 2004 ja Jaikuun loin profiilin elokuussa 2006. Näinä päivinä tulee 10 vuotta siitä, kun Sometu-verkoston sivut avattiin Otavan Opiston pajapäivää varten (internetin suuresta aikakoneesta löytyy ensimmäinen taltio Sometun Ningistä elokuulta 2009).

Suomalaiset opettajat olivat myönteisen kiinnostuneita netin ja teknologian hyödyntämisestä – osa erittäin hyvin kartalla aihepiiristä ja valmis auttamaan kollegoita. Sosiaalinen media oppimisen tukena oli pieni nettivälitteinen kansanliike. Ningiin kertyi vuosien myötä lopulta reilut 5000 sometulaista, joista aikalailla 1-9-90 -kaavan mukaisesti noin 50 tosi aktiivista, 450 silloin tällöin aktiivista, loput 4500 hiljaisia seurailijoita. Tapahtumiakin järjestettiin ja useita kertoja ITK-konferenssissa tempaistiin niin, että salit pullistelivat osallistujista. Vertaisvoimin otettiin ote teknologiasta, jotta se taipui hyödyksi ja iloksi, pedagogisiin ja inhimillisiin sivistyspäämääriin.

Sometu teki tietä umpihankeen ja sai urakkansa reilussa viidessä vuodessa hyvälle tolalle. Alkoi itseorganisoituvien opetusalan Facebook-ryhmien putkahtelu, ohessa erinäisiä Twitterin #tunniste-ketjuja. Jaiku, Qaiku, Google Wave ja monet muut kupsahtivat, Ning muuttui maksulliseksi ja jäi jälkeen ajan sykkeestä. Facebookissa auttamisen kulttuuri elää yhä. Vertaisneuvonnan ryhmien lisäksi depatoidaan ahkerasti, joskus kärjekkäästi, ja täytyy myöntää, joskus myös suossa velloen toimeen tarttumisen sijaan.

Tässä kuvaamastani ajanjaksosta saa hyvän käsityksen kahdesta kirjasta. Molempien kirjoittajanelikkona Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski ja Riikka Turtiainen: Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009) ja Sosiaalisen median lyhyt historia (2013), kustantajana Gaudeamus. Pienen koosteen omalta opettajan sometaipaleelta kokosin näytteitä muutama vuosi takaperin Thinglink-kuvaan.

Viime talvena Snellman kesäyliopiston rehtorin Soili Meklinin kanssa lounaalla ajateltiin ääneen muuttuvaa maailmaa ja kaikenkarvaista digitalisoitumista. Lopputuloksena on se, että ensi viikon keskiviikkoiltana aloitan online-kurssilaisten kanssa kuuden tapaamiskerran kierroksen digioppijan arkeen. Syntyi siis iltakurssi verkkoon: Digioppijan työkalupakki. Kurssi on sellainen, jonkalaisen haluaisin itse käydä, jos nyt olisin untuvikkona suunnistamassa teknologian hyödyntämiseen opinnoissa ja työnteossa.

En juuri innostu digi-alkuisista sanoista, mutta tähän kohtaan nappasin tuon oivallisen sanan, sattumoisin Twitteristä ja sattumoisin tutun henkilön, Riitta Hyppäsen twiitistä. Riitta kiteytti hienosti:
Tänään mietin muutaman lähtöajatuksen digioppijan asenteesta. Miten opiskelija ja netin äärellä töitään tekevä voisi asennoitua digin kesyttämiseen? Mietin, että on tärkeää tuntea itsensä, oma laatunsa. Toiselle sopii systemaattisuus ja askel kerrallaan eteneminen. Toista taas innostaa kokeilu, seikkailu, pyrähtely eri paikoissa ja aarteenetsintä.

Kaikille tekee hyvää oppia jakamaan muille, auttamaan toisia ja vastaanottamaan apua. Kuten teki eilen opetuttu Helena Sorsa Kotkasta ihmetellessään aamupuolella Facebookin kautta minulle, että mitäs nyt, kun puheesta tekstiksi sovellus Dracon Dictation ei enää toimi uusimman iOS-päivityksen jälkeen. Siinä hetken aihetta pyöriteltiin ja molemmille tuli oppia. Minulle, että ei toimi enää tuo äppi ei ja hänelle, mistä näppäimistöön piilotettu mikrofoni löytyy. Ominaisuus on nykyään mobiililaitteen käyttöjärjestelmässä ja toimii hienosti. Avun kysymisen taito on todella tärkeä taito, sitä pitäisi ehkä oikein opetella, näin mietin välillä nettilukiolaisten kanssa.

Tampereen yliopistolla on tutkittu opettajien teknostressiä ja havaittu, että kun vain työ ja arjen toiminta on oikein järjestetty, kuormituksen sijaan moni kokee innostusta. Kannattaa tutustua (ja kiikuttaa rehtorille myös) OPENA digitalisoituvassa koulussa -tutkimukseen.