maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Blogiwikioppimista

yhteiskukka.jpg Nyt voi jo mainostaa julkisemmin meidän yhden porukan Vaparetkeä. On niin maan perusteellisen hyvä tapa oppia yhdessä, kun oppijat ovat eri puolilla Suomea. Aiheemme on mobiili pedagogiikka. Kehittelemme blogissa ja tuloksilla rakentelemme wikiä. Sen verran alkumatkaa vielä, että wiki on aivan alkumetreillä. Ja huomion arvoista on, että muilla neljällä retkeläisellä ei ollut aiempaa blogi&wiki-kokeusta. Hieno tiimi! Näin saa myös koulutuksesta paljon enemmän irti. Prosessi päällä heela tiiden.

Blogi eestä, blogi takaa...

blogi istuu, blogi makaa... nyt on ihan vilskeellä koulujen puolella herätty blogeihin ja niiden käyttöön kaikilla mahdollisilla asteilla. Blogituksen tulvassa mukavaa törmätä vähän laajempiin katsauksiin, kuten osiaalisella webin opetuskäytöstä, josta tiivistelmä löytyy TieVie-Blogista (Teemu Arina + Jere Majava).

Omana pikkuvinkkinäni kerron: jos yhtään innostaa opetellä näitä juttuja, opettele ehdottomasti myös wikin käyttöä ja hyppää suoraan wiki-blogi-pariskuntaan!

Wikistä laitoin äskettäin vähän tärkeimpiä asioita ja muutaman demovinkin.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Mobiilia bloggausta

Hyvä, että omistan pitkän peukalonkynnen. Sen ansiosta päädyin vaihtamaan 8,5 vuotiaan Nokia 3110:ni Sony Ericssonin K800i:hin. Peukalonkynsi? No, minulla oli yhden tutkimuksen koekaniinikäytössä Nokia N70 talvella 2 kk. En kyennyt tekstailemaan sillä. Kovat, pienet, kuperat ja liukkaat näppäimet. Mutta eeriksonni!! Näppäimistön käsittely on todella helppoa ja valikot loogisia. Ja huimaa, miten sillä saa korkeatasoisia kuvia ja niitä voi lähettää suoraan blogiin, ei tarvitse edes luoda itse sitä blogia, näppäimen painallus ja kaikki hoituu. Kuvitella!

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Frans goes blog

first thoughts, last train (Frans Mäyrä’s personal weblog), Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion professori bloggaa in english; tutkimuksen eturientola:

frans goes blog

Blogged with Flock

YLE + blogi

YLE Radio 1 - blogit
Kulttuurinälkään ja sivistykseen.
Muut YLE:n blogit
Jokaiselle jotakin.

Näistä löytyy sopivaa vaikkapa lukiokursseille. Osa ohjelmista myös podcasteina. Kuten iki-ihana Aristoteleen kantapää (podcastin linkki sivupalkissa) ja huomaa, että viikon sitaattivihjeen voi tilata vaikka kännykkään! Ylen hyvää kielitajunnan avarrusta.

Blogged with Flock

Tampereen eOppimisen klusterin blogi

Tampereen eOppimisen klusterin blogi

Blogissa tutkaillaan e-oppimiseen liittyviä asioita harvakseltaan lähinnä seminaarien ja konferenssien yhteydessä. Jyvä voi löytyä tästäkin blogista. Kannattaa myös tarkistaa eOppimisenKlusterin verkkosivut.

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Miten toimii hyvä ryhmän oppimisblogi

Omakohtaisia havaintoja hyvin toimivasta oppivan tiimin blogista:
  1. kaikki osallistuvat
  2. jokaista arvostetaan
  3. kenenkään ei tarvitse hävetä, jos ei hallitse heti tekniikkaa
  4. se, joka osaa jotain, opastaa toisia
  5. jokainen on valmis avaamaan omaa ajatteluaan muille
  6. jokaisen osallistuminen huomataan kommentoimalla ja viittaamalla, kannustetaan ja viljellään (sisäpiirin) huumoria
  7. jokainen kirjoittaa omalla tyylillään
  8. mukana on muutakin kuin kuivaa asiaa
  9. esitetään kysymyksiä muille ja annetaan niihin vastauksia; kysytään sekä sisällöllisiä että teknisiä kysymyksiä
  10. kuvataan, miltä tuntuu (tärkeää varsinkin siinä vaiheessa, kun uutta työtapaa opetellaan)
  11. hienotunteisuus: vaikka räväkkä kirjoittaminen toimii tietyissä tapauksissa, oppivassa ryhmässä tölväisyt ja liiallinen paljastelu voivat tuhota nopeasti hyvän kannattelevan vireen ja yhteishengen

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Sony Ericssonilla mobiilia kuvabloggausta

Sony Ericsson -puhelimella voi lähettää kuvia teksteineen suoraan Blogger-blogiin. Kuvilla olisi paljon enemmän opetuskäyttöä, kuin vielä on tultu ajatelleeksi. Kuvien avulla voi raportoida, esittää kysymyksiä, dokumentoida työvaiheita, etsiä virheitä ja tietenkin kehittää havaintokykyä ja iloita.

ENO Tree Planting Day

Pataluodon koulu toteutti maata kiertavän puunistutuskampanjan, johon otti osaa 700 koulua 83:sta maasta. Yhdessä istutettiin 20 000 puuta 21.9. Blogi toimi kansainvälisen yhteistyön välineenä ja kuvaa projektia havainnollisesti. LOISTAVA idea!!! Verkkoyhteisöllisyyttä konkreettisimmillaan. Onnittelut Pataluotoon!!!!! ENO - Environment online

This blog is for participants of the ENO Tree Planting Day and anyone interested in environment, international collaboration and peace.

ENO Tree Planting Day

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Blogit ja podcastit koulutuksessa

Blogien ja podcastien koulutukseen liittyvistä käyttömahdollisuuksista

Blogi on rakennettu tukemaan Lapin yliopiston täykkärin ja LEVIKE -hankkeen yhdessä järjestämää koulutusta blogien ja podcastien koulutukseen liittyvistä käyttömahdollisuuksista.

Kouluttajana toimii suunnittelija Annakaisa Kultima (MPK)

Tässä blogissa meillä vielä harvinaista tutkailua podcastien opetuskäytöstä. Kannattaa vilkaista.

Blogi oppimispäiväkirjana

My Photo
Tulevan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan ajatuksia työssäoppimisjaksoilta Suomesta ja Indonesiasta, nutan yökahvilasta ja iltapäiväkerhosta.

Annin oppimispäiväkirja ja portfolio

Blogged with Flock

Mistä ne ihmiset oikein löytää blogeja?

Yllä oleva kysymys esitettiin minulle tänään. Olen koonnut listan blogien hakupalveluista. Blogin pitäjä voi ilmoittaa bloginsa hakupalveluun ja antaa samalla metatietoja (hakusanoja esimerkiksi) blogistaan. Niistä muodostuvan tietokannan avulla voi sitten tehdä hakuja. Monet hakupalvelut listaavat myös ahkerasti päivitettyjä, eläviä blogeja. Suomalaisia blogeja löytyy verrattoman Blogilistan kautta. Myös blogipalvelun tarjoajien kotisivuilla julkaistaan usein poimintoja blogeista ja viimeksi päivitettyjä blogeja. Monissa blogeissa on myös linkki, jonka avulla voi lähteä seikkailemaan satunnaisten blogien pariin.

Blogien alkuvaiheista lähtien tärkeä osa blogeja on ollut keskinäinen verkottuminen. Blogijutuissa viitataan toisiin blogeihin ja usein blogin sivupalkissa on linkkilista kiinnostaviin blogeihin.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Kengurun matkassa

Hellyttävän söpö matkakertomusblogi!


Onja aloitti matkansa Australiasta toukokuussa. Nyt Onja-kenguru on saapunut onnellisesti Suomeen ja seuraa suomalaisten koululaisten arkea.

Projektin edistää media- ja kansainvälisyyskasvatusta. Hankkeen on perustanut Canberran suomi-koulu.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Uusinta-Ihastelua

Koulupäiviä Ihastjärvellä



Tuo Ihastjärven kyläkoulun blogi elää todella ja avaa kouluarkea koteihin (ja meille muillekin) vallan verrattomalla tavalla. Tästä tuli jo aikaisemminkin jaettua Ihastelu-pisteitä. Verraton esimerkki, sillä kirjoittajina ovat opettajan lisäksi myös oppilaat.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Writely sopii yhteiskirjoittamiseen ja bloggaamiseen

Järjestelen työhuonettani uudelleen. Wiki-viehätyksen jälkeen olen haaveillut pidempään muunkin tekstityöskentelyn ja tietotyön entistä suurempaa irrottamista tietyistä laitteista ja paikoista. Ensimmäinen askel tähän suuntaan oli, kun viime vuonna kiellettiin työpostin kääntäminen muihin osoitteisiin. Luen sitä nykyään sujuvasti toimivan selainliittymän kautta. Ja suurin osa opetusmateriaaliani alkaa olla verkossa.

Jos se hukkuu tai joku varastaa? Verkossa oleva on nopeaa jä näppärää ottaa itselle talteen. Ja totta, kuka vain voi varastaa hengentuotteitani. Mutta mitä joku voi sillä tehdä? Opettaa omia opiskelijoitaan? Hyvä, siihen annan täydet oikeudet. Ihan vapaasti, ei ole minulta pois. Voi myydä kustantajalle? Ehei. Näitä juttuja on aika rankasti muokattava ennen kuin kukaan ottaa vastaan. Ja olen sen verran kustantajien kanssa tekemisissä itse, että en pidä tätäkään kovin todennäköisenä vaarana. Suurin vaara minusta tietotyössä on silloin, kun hengentuote on talletettu yhteen paikkaan eli omalle koneelle, eikä varmuuskopiota tai verkkoversiota ole.

Tämä johdantona Writelylle ja Netvibesille. Tämä juttu on kirjoitettu Writelyllä, joka on siis webissä oleva palvelu, jolla kirjoittaminen käy kätevästi. Ja opetuskäytössä hyvin kiinnostavaa on yhteisöllisen kirjoittamisen mahdollisuus. Writelystä voi lähettää jutun myös suoraan blogiin, mitä tässä nyt testailen. Ja tältä näyttää Writelyn sivu:



Ja tuo Netvibes? Se on virtuaalinen työpöytä tai oikeastaan työhuone eli kotisivu, jonne voi upottaa kaikkea itse valikoitua verkkotarvetta. Salasanan takana. Helppo ja keventää entisestään paikasta siirrettävien materiaalien kuormaa. Ja mitä sitten, jos netti ei toimi? Sitten rentoudutaan. Ollaan ilman. Vaikuttaa toimivalta.

Drawn! Kuvitellen blogi... siis kuvitella, mikä blogi

Drawn! The Illustration and Cartooning Blog TIME listasi vuoden websivujen kärkeen perustellen: This collaborative blog, geared to "anybody who likes to draw," is produced for artists by artists for the purpose of sharing links — mainly sites where you can view individual artists' works — and resources. There's a welcoming vibe, so even if you're not an aspiring Picasso or Pekar, you'll enjoy the illustrations, cartoons, animated video podcasts and other works highlighted here.

Blogged with Flock

Kuinka haravoida roskat blogista?

Tässä jokunen aika sitten minulta kysyttiin ylläolevasta asiasta. Eri blogijärjestelmissä on erilaisia keinoja. Ja arvelen ongelman olevan myös vakavampi maailmankielisissä ja laajalevikkisissä blogeissa (kuten Harold Jarche kertoo omalta osaltaan).

Roskaaminen (spam) koskee kommenttiosastoa ja sähköpostiosoitteiden keräilyä (ks. lisää Wikipediasta > blog spam=blam). Sähköpostiosoitteiden keräämistä voi estää kirjoittamalla osoitteen niin, ettei kone pysty sitä lukemaan (välilyntejä, @ korvataan AT jne.). Blogiin voi myös liittää Anti-Spam -ansan.

Blogin ylläpitäjä voi usein määritellä ensinnäkin sen, saako kommentteja kirjoittaa ja millaisia toimia kommentin kirjoittajalta vaaditaan (esim. kirjautuminen tai word verification eli kuvana olevan numero-kirjain-tunnisteen kirjoittamisen). Monissa ympäristöissä on myös mahdollisuus moderoida keskitetysti kommentteja. Uusista kommenteista voi saada tiedon sähköpostiin (tai kommentin kerääjään), jottei tarvitse käydä tarkastelemassa blogia.

Wordpress on integroinut palveluunsa Akismet-roskasuodatuksen. Kommenttien keskitetty hallinta on ihan kätevästi hoidettu (vaikka siis roskista puhuttaessa yksikin on liikaa ja ärsyttävää):