keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Virtuaalinen kielikoulu verkossa

"Kirjoittajan ABC-kortti on verkko-oppimissivusto, jonka avulla voit itsenäisesti opiskella ja kerrata suomen kielen kirjoittamisen sekä tekstin- ja kielenhuollon tietoja ja taitoja. Teoriasivujen lisäksi tarjolla on erilaisia testejä ja harjoituksia. Sivusto on jaettu neljään osioon, jotka esitellään lyhyesti alla."
Pätevät tekijät. Sivusto on tulosta Suomen virtuaalikielikeskuksen hankkeesta. Sopiva tukiaineisto äidinkielen opetukseen.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Sami Karjalainen tarjoaa herkkuja verkossa

Näihin sivuihin kannattaa todella tutustua! Loistojuttuja, ajatuksella ja visuaalisella taidolla, korennon kepeydellä. Jos kuulut niihin, jotka nauttivat kirjastossa ja kirjakaupassa hyllyjen välissä kulkemisesta, tiedät tunteen, kun käsi hakeutuu magneetin ohjaamana Löytöön. Sama tunne Sami Karjalaisen sivuille hupsahtaessani. Hain hakusanalla 'intertekstuaalisuus' virkeitä esimerkkejä aiheesta. Löysin Karjalaisen Simpson-analyysin. Nam.

sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

90 hyödyllistä ilmaisohjelmaa

IL Digi listaa hyödyllisiä ilmaisia ohjelmia 90 kpl.

52 vihjettä kirjoittajalle

Kate Mosse kirjoitti vuoden jokaisena viikkona yhdessä puolisonsa Gregin kanssa viisaan vihjeen kirjoittamista harrastaville. Ytimekkäitä lauseita, oivaltavia, kannustavia. Kuten tämä lainaus:
You know what Samuel Beckett said about writing? He said: 'Try again. Fail again. Fail better.'
Blogi on mainio harjoituspaikka kirjoittajalle. Pysyy sana vireessä. Uskallus sanoa kasvaa. Uskallus erehtyä kehittyy. Kuin käyttäisi kynänteroitinta omaan ajatteluun.

Jälkihuomautus:
Pakko lisätä vielä kirjoittamisesta. Tämän päivän
(25.2.07) lehti herätti monta ajatusta. Kymen Sanomissa sivulla 4 Irja Sinivaara siteeraa Leena Lehtolaisen radiossa lausahtamaa. "Kirjoittaminen on parasta, mitä nainen voi tehdä vaatteet päällä." No, samassa lehdessä sivulla 12 toinen paikallinen kirjailija Annukka Järvi naljailee hauskan pakinansa alussa, ettei keski-ikäinen nainen ole näkyvä ilman liukkaita mediapaljastuksia. Niinpä sanon minä: jotkut naiset yrittävätkin kai kirjoittaa itseään näkyväksi ilman vaatteita, mutta silloinhan kyse on ihan muusta kuin kirjoittamisen nautinnosta. Samassa lehdessä edelleen uutisoidaan mediakouluttaja Saara Pääjärven viisaus: Netti on yhtä julkinen tila, kun pääkatu tai tori ja netillä on norsun muisti. Nykyään itsensä voi tehdä kuolemattomaksi ihan uusilla tavoilla. Silti ei voi olla naureskelematta olemattomaan partaansa SusanKuros-lööppejä: "En poistu julkisuudesta." Loistavaa olla näkymätön nainen ja kirjoitella omaksi huvikseen. Ja hienoa, kun Suomessa on edelleen hyvin tehtyjä sanomalehtiä, joita lukea sunnuntaisin.

lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Ääni, puhe, keskustelu & opiskelu


Ylioppilaslehden toissanumerossa oli juttua Euroopan huippuyliopistoista (ja siitäkin, miksi HY ei koskaan voi olla sellainen). Siitä jäi erityisesti mieleen Oxfordissa opiskelleen Mika Lehtimäen kokemus:
Pääasiallinen opetusmuoto Oxfordissa on sekä perusopintojen että jatko-opintojen aikana tutoriaali, jossa istuu yksi professori ja kaksi oppilasta kerrallaan.
Siis keskustelua ja henkilökohtaisuutta. Professorit kutsuivat kotiinsa käymään. Tietenkin kallista opetusta. Ei Suomessa ole koskaan varaa tuollaiseen. Mutta, mutta... ei tämä teknisesti enää niin vaikeaa voi olla. Sovittaa yhteen lukemista, ääntä, puhetta, keskustelua. Kuviakin, toki.

Rakastan kirjoja, luen normaalioloissa reippaat sata sivua päivässä (juuri sain päätökseen Kate Mossen Labyrintin ja nyt Peter Høegin Hiljainen tyttö odottaa). Mutta silti protestoin sitä vastaan, että kouluoppiminen on niin paljon lukemista, lukemista, lukemista. Luetaan usein sellaisella vauhdilla (korkea-asteella varsinkin), ettei ymmärretä, mitä kaikkea luettiin (vanhan tenttikirjan voi ottaa huoletta uudelleenlukuun, siitä irtoaa paljon uutta, toki siksi, että minä muutun, mutta myös siksi, että se tuli niin huonosti luettua). Totta kyllä, paljolla lukemisella on puolensa. Mutta myös varjonsa, opiskelijat kehittävät menetelmiä selvitä lukematta tai sisäistämättä lukemaansa (olen saanut tentistä arvosanan 2 -silloin kun 3 oli maksimi- lukematta kirjaa, en ehtinyt).

Viimeksi petyin itse pikalukemisen kepoisuuteen historiatietojeni kanssa. Tentin viime kesänä 2000 vuotta kristillisen kirkon historiaa: 1000 sivua luettavaa. Mutta vasta Mossen Labyrintti-romaani havahdutti minut ymmärtämään, miten ohuesti kataareista tai muista lahkoista ymmärsin opiskelemani perusteella. Kunpa kirjalta voisi kysyä. Kunpa olisi välillä aikaa tarttua epäolennaisiin. Siis siihen, mitä joku ei ole valinnut ennalta olennaiseksi.

Tänään haaveilin myös siitä, että kirjassa (siis ihan paperisessa kirjassa) olisi digitaalinen hakemisto, sellainen pikkuruinen google ja tietysti äänellä toimiva. Varmasti sellaisia kirjoja on tulevaisuudessa. Siis kirjoja, joille voi jutella. Voisin kysyä, että hei, kerro tarkemmin tästä.

Sitä odotellessa kaikenlaiset keskustelumahdollisuudet tuntuvat mukavilta. Kuten blogit ja wikit. Ja äänet niissä. Steptokokki-A vaivaa uudelleen kurkkuani, mutta sain sentään mediapsykologian opiskelijoilleni laitettua kolme pientä minuuttia (sivun alaosa)omia huomioitani aiheesta äänenä. Piristi sairaspäivän mieltä. Lapsellista, joo varmaan, mutta viis veisaan. Kaipaan itse niin paljon noita juttelevia kirjoja, että juttelevat monologisetkin verkkosivut ilahduttavat. Ja ääni+oppiminen kiinnostaa muuallakin!

Kuvablogi Sapporosta

Tämä on ilahduttavaa toimintaa Hesarilta KIITOS! Taitavia kuvaajia ja yllättäviä kuvakulmia. Uutta urheilujournalismia, kannatan lämpimästi: Siis Hesarin kuvablogi MM-hiihdoista 2007.

Mitä on informaatioergonomia?

Kiitos Timon kysymyksen, löysin tämän mielenkiintoisen käsitteen. Perusasia selkiytyy vaikkapa Työterveisten aika vanhasta artikkelista (vuodelta 1995). Monta tärkeää huomiota ja jokaiselle verkkoon sotkeutuneelle ajateltavaa. Miten muotoilen verkkorakennelmani niin, että tuntematon ymmärtää, miten mikäkin avataan, mistä mennään minne ja mihin tarkoitukseen mitäkin käytetään.

Verkkotekstillä asioitten osoittaminen on vaikeaa. Pitäisi puhua niin yleisillä sanoilla ja ilmaisuilla, että eri ryhmille sanojen merkitys on sama. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta annan esimerkin, joka paljastaa, että näin ei ole. Koulumme käyttää WSOY:n Opit-opiskeluympäristöä. Jos opettaja ryhtyy tekemään siinä ympäristössä omaa sisältöä, hänellä on kaksi vaihtoehtoa: opintokokonaisuus tai projekti. Opintokokonaisuudessa oppimateriaalilla on aina pakollisesti kolmen askeleen syvyys ja nämä tasot on nimetty valmiiksi: Kurssi, Jakso ja Tehtävä. Vaikuttaa selkeältä, mutta on kaikkea muuta, sillä eri kouluasteilla nuo sanat sisältävät aivan erilaisia merkityksiä. En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei olisi hämääntynyt näiden termien kanssa. Projekti-vaihtoehdossa sisältöjä voi laittaa kohtaan, jonka nimi on Tehtävät. Tosiasiassa opettaja luo usein tehtävän, ei Projektia ja siihen tehtävään hän liittää aineistoa (ei pelkästään Tehtäviä). Verkkoympäristöissä on usein tätä tuskaa. On opittava ymmärtämään lukuisia keskenään erinäköisiä ja erilaiselta kuulostavia ovenkahvoja, eikä niistä koskaan tiedä, pitääkö työntää, vetää vai ehkä nostaa.

Mielenkiintoinen aihe. Tärkeää ottaa huomioon ja miettiä, kuinka helpottaa käyttäjää. Mutta toisaalta en ole koko tänä aikana, jonka olen opiskellut tai opettanut verkossa, löytänyt suurta viisautta tähän. Pitää vain nähdä hiukan vaivaa ja opetella uuden ympäristön käyttäminen. Loppujen lopuksi se ei ole mitenkään mahdotonta... vaikka eksymisen tunteeseen sopiikin tottua. Sen voi ottaa myös liisaihmemaamaisesti!

Miten selvitä jatkuvassa muutoksessa?

Selailin tänään kirjaa Liisan seikkailut ihmemaassa. Tuntuu, kuin en olisi lukenut sitä koskaan (vaikka olenkin). Se kirja kannattaa lukea hitaasti ja ajatuksella (siis ei pelkkää selailua). Tartuin kirjaan, koska kuulin Erkki Kauhasen Maailmanhistoriassa (YLE Radio 1) mielenkiintoisen vertauksen mahdottoman ajattelemisesta (tuo lyhyt ohjelma kannattaa todella kuunnella!!!). Lainaus oli kirjasta Liisa peilimaailmassa:
«I can't believe that!» said Alice.
«can't you?» the Queen said in a pitying tone. «Try again: draw a long breath, and shut your eyes.»
Alice laughed. «There's no use trying,» she said: «one can't believe impossible things.»
«I daresay you haven't had much practice,» said the Queen. «When I was your age, I always did it for half-an-hour a day. Why, sometimes I've believed as many as six impossible things before breakfast. There goes the shawl again!»

Kirjat on kirjoitettu 140 vuotta sitten ja ne löytyvät kauniisti kuvitettuina verkosta. Kirjan saa myös ilmaisena sähköisenä versiona omalle koneelle Adoben sivuilta. Ihmemaan seikkailuissa on paljon sellaista viisautta ja iloista hulluutta, jonka varassa voi ymmärtää verkkomaailman tiukkapipoja ja muutosahdistuksia. Verkossa voin olla tänään pienempi kuin tuokka, huomenna kaulani venyy niin, että kyyhkynen luulee minua kärmeeksi. Mikään ei ole sitä, miltä se ensin näyttää ja aina on vaikeaa tietää, kumpi puoli on oikea puoli.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Mediaälyä-kisa herättää ajattelemaan

Hankkeeni järjesti Mediaälyä-kilpailun kouluväelle. Kilpailutöitä kertyi 63. Joukossa monta erittäin oivaltavaa kuvaa. Saa käyttää keskustelun virikkeenä oppitunnilla. Tänään on äänestyspäivä (äänestäjät kutsuttu sähköpostilla). Kuvat ovat jatkossakin sivustolla saatavilla (tämä kuului kilpailun tavoitteisiin ja sääntöihin).

Tarvitaan vähintään kaksi >>

Hullu ja hullunyllyttäjä. Oikeastaan se ei ole ideaaliryhmä - nimittäin parasta on, kun mukana on kolmas tärkeä jäsen eli jarrumies. Koska jarrumiehistä(naisista) ei ole pulaa, tuon minimin olen noin määritellyt. Tämä juttu on peräisin 90-luvultani, maaseudun suuren murroksen ajoilta.

Toimintakulttuurin muutoksessa on aina mukana hyppyä kohti tuntematonta. Se on hulluutta tietystä näkökulmasta katsottuna. Hyvinkin kesy toiminta voi olla Suuri Uhka joillekin piireille (tähän törmäsimme silloin aikoinaan). Olen kauan aikaa tunnistanut oman hulluuteni ja antanut itselleni vapauden toimia sydämeni mukaan. Muita en halua pakkokäännyttää, mutta en myöskään halua mukautua itselleni vieraaseen työtapaan.

Opettajana tuo on minulle tarkoittanut avointa jakamista. Tämä blogi on osa sitä. Yksin en yllä juuri minnekään. Tämä blogi syntyi edeltäjien herättämästä kiinnostuksesta. Huusin tyhjään kaivoon ja puhuin ei-kellekään elokuulta 2004 elokuulle 2006. Mielessäni oli vain niin uskomattoman vahva kuva, että tämä on oikea juttu ja oikea suunta.

Sitten blogini kautta sain vihdoin ääneen astuneita tuttavia, joilla matka kulki samaan suuntaan (tiedän ja olen kuullut, että äänettömiä tuttavia oli kertynyt jo pidempään). Sun äitis oli verrattomalla tavalla kummina kokeilukurssillamme (joka viitoitti tietä tällä kulmalla uudelle verkkokurssitarjonnalle). Sirpan kanssa tapasimme HAMKin seminaarissa (hän oli bongannut minut blogini kautta) ja sitten tapasimme Kotkassa, jossa olemme molemmat töissä(!!). Viime viikolla tein lehdistötiedotteen, jolla markkinoin meidän kummankin edistämiä verkko-opetusjuttuja.

Ja parasta kaikesta -ou JEE- kollega Saila tuli yhteyksiin tämän blogin kautta, yhtä lähellä kotoani kuin työpaikkani. Siis Saila Kouvolassa, työpaikkani Kotkassa ja minä niistä 60 km itään Miehikkälässä. Opetamme samoja aineita. Tavattiin tammikuussa, kun olin kouluttamassa sikäläisiä tvt-tukihenkilöitä. Eilen skypettelimme ja suunnittelimme jotain yhteistä virtuaalisesti seuraavan lukuvuoden opetukseen.

Missä on sitten raja virtuaalisen ja "todellisen" välillä? Kyllä verkon kautta voi tavoittaa aitoa ihmisen ääntä, merkitsevän toisen, ilman ihmeellisiä virtuaali-identiteettejä. Ihan vain hulluna omana itsenään. Ja verkon kautta voi niin helposti jakaa. Jos on halua.

Oppimisen ydin ei ole oppimateriaalissa. Olen kerettiläinen joo... mutta olisi ihan hauska kuulla perusteluja sille, miksi... Vaikka kaikki Suomen opettajat jakaisivat kaiken oppimateriaalinsa ilmaiseksi verkossa (siihen on hyvä tilaisuus), olisi opettajan työllä kysyntää. Oppimisprosessi on paljon paljon paljon muuta kuin oppimateriaalia. Minulla on kotona parikin espanjan kurssiaineistoa, mutta espanjana taito ei ole siitä edistynyt. Opettaja on ihan eri juttu!

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Kirjatoukalle tai vaikka lukupiirille

Kirjojen rakastaminen ei vähene verkkotekstien myötä (ennemmin kai seurauksena on vapautuminen teeveen taikapiiristä). Bibliofiili voi listata ja luokitella kirjojaan erinäisten verkkopalveluitten avulla. Sellaisia ovat ainakin Library Thing (katso Piisilmän vinkki) ja Bibliofile. Luovaa mielikuvitusta käyttäen näillä voi saada aikaan myös oppivan ryhmän tai lukupiirin oman sivun.

Evoca jakaa äänitteitä

Havaitsin Sun äitis -blogissa aivan kerrassaan viehättävän äänirunon. Se oli toteutettu Evocan avustuksella. Olin itsekin jo aikoja sitten linkkivinkannut palvelun, kun Sipoon opettaja-Eerolta kuulin palvelusta, mutta jäi kokeilematta. Söpö ja viehättävä ja sallii myös mobiiliääntelehtimisen tietyistä maista. Maksullinen versio toimii Skypellä. 60 minuuttia saa julkaista ilmaiseksi ja sitä enemmän 5 dollarin kuukausimaksulla.

Tässä runokatkelma, joka on minua säväyttänyt jo 25 vuotta:

Tietovirtoja seuraamaan - osa II

Sun äitis kommentoi edellistä mietelmääni mm. kertomalla, että käyttää kommentointien seuraamiseen coCommentia. Olin joskus aikoinani luonut tilin sinne, mutta en käyttänyt. Vaatii hiukan ymmärrystä päästä jyvälle. Se on siis palvelu, jolla voi seurata niitä kommenttikeskusteluja, joihin itse osallistuu tai sellaisiakin, joita haluaa vain lurkkia. Sen avulla voi myös tuoda omat kommentit blogin sivupalkkiin (tai muulle verkkosivulle) ja palvelu antaa myös mahdollisuuksia verkottua virtuaalisten naapurien kanssa (toki silloin kannattavinta on käyttää maailmankieltä enklantia).

CoComments asettuu Firefoxin ja Flocin selainriville pikkupainikkeena ja sitä klikkaamalla saa lisättyä seurattavia keskusteluja omalle tililleen (jos nyt oikein ymmärsin). Palvelu opastaa myös hyvin selkeästi, kuinka integroida coComment-tili Technorati-tilin kanssa. Technorati selvittää, kuka linkittää sivuillesi (ja se myös kerää ranking-pisteitä, jos joku arvioi sivujasi). Näin ne seitit syntyvät.

Tietovirtojen hallintataitoa verkko-opettajalle

Blogien ja wikien käyttö kurssituotosten tekemiseen aiheuttaa sen, että opettajan pitää seurata yhtä aikaa monia verkkosivuja. Aika harva opettaja vielä tuntee verkkotiedonvirtojen ohjailumahdollisuudet. Kaikki kurssilaisten merkinnät voi ohjata yhdelle sivulle, joka esittää selkeästi tuoreet merkinnät. Tähän on useita vaihtoehtoja. Merkinnät voi koota kokoavaan blogiin (jos joku on tätä tehnyt, olisi kiva kuulla lisää) tai merkintöjä voi seurata uutissyötteen avulla. Nyt kokeilimme yhdellä kurssilla Google Readeria, joka on todella kätevä myös silloin, kun samalla kurssilla on useampia ohjaajia (silloin kannattaa luoda yhteinen Google-tili). Google Reader on tavoitettavissa miltä tahansa verkkoyhteydessä olevalta koneelta toisin kuin omalle koneelle latautuvat syötteet (mitä on uutissyöte? + Eka Binin selko-ohje samasta aiheesta). Google Readerin voi myös avata koko kurssiryhmälle. Mutta on siis mahdollista koota myös samalle sivulle seuranta monellakin eri tavalla.

Seurantasivusta kirjoittaa Jere Majava Piirtoheittimessä:

Kurssin keskiössä on seurantasivu, joka seuraa kurssiin kuuluvia blogeja (ja muita valinnaisia lähteitä) näiden uutisvirtojen kautta. Uutisvirroista saamiensa tietojen perusteella sivu julkaisee automaattisesti linkkilistan uusimmista merkinnöistä mahdollistaen osallistujille kaikkien kurssin blogien seuraamisen keskitetysti.

Seurantasivu voidaan asettaa myös tarkkailemaan blogien merkintöihin jätettyjä kommentteja (mikäli niistä saadaan tuotettua uutisvirrat), mutta tämä on yleensä tarpeetonta: merkintöihin jätetyt kommentit on blogeissa yleensä suunnattu merkinnän kirjoittajille, joka pystyy seuraamaan niitä myös oman bloginsa kautta.


Jälkikommentti: Tuo alempi lainattu kappale jäi mukaan ilman lukemista - lauantaisin unenpöppöröä silmissä :-) - mutta onneksi Sun äitis luki ja minäkin sitten kommentoin takaisin Piirtoheittimeen, että ainakin meikäläisen kehitelmissä kommentointi on osa kurssin keskeistä vuorovaikutuspintaa (no en nyt noilla sanoilla täsmälleen). Totta on, että seurantasivu voi paisua, jos kaikki kommentointikin tulee sinne. Pitää aina miettiä tarpeen mukaan, millainen rakennelma on tiedon käsittelyn kannalta edullisin.

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

YYA...? kelpaa! - ja myös AAY

Jos olisin torin kulmalla myymässä vaalikojussa verkko-oppimista, teesini olisi AAY: Avointa, Autenttista ja Yhteisöllistä. Mutta ei mitään vastaan YYA:llekaan: Ystävyys, Yhteistyö ja Avunanto. Sopivat erittäin hyvin sosiaalisen vepin toimintakulttuuriin.

Juttelin tänään ihailemani opettajan kanssa. Hän on ollut omalla koulullaan pioneeri ja kehittänyt pedagogiselta kannalta loistavia oivalluksia. Jo vuosia sitten hän veti opiskelijoita tasavertaisiksi kumppaneiksi tietotekniikkaa monipuolisesti hyödyntävien kurssien toteuttamiseen ja hankki heille kannustusstipendejä. Keskustelustamme kiteytyi tuo AAY-periaate: opettaja luopuu auktoriteettiasemastaan, astuu Avoimeen vuorovaikutukseen oppijoitten kanssa, käyttää Avoimen verkon Autenttisia aineistoja ja tekee Yhteistyötä moneen suuntaan.

Keskeistä koulumaailman verkkotoiminnassa on tietty henki. Puhutaanko ylimääräisestä työstä? Vai puhutaanko uusista mahdollisuuksista ja kehittämisestä? Minua on säälitty siksi, että jaan kaiken oppimateriaalini avoimesti verkossa. Enkä epäile, ettenkö ole teeseineni myös eräiden joukkojen silmissä harhaoppinen kerettiläinen.

Itse koen, että en voi kehittyä opettajana, ellen toimi avoimesti ja alttiina palautteelle. Sama tuli tuossa päiväisessä juttutuokiossa esille. Yhdellä ihmisellä on yhdenlaisia ajatuksia. Ihailemani opettaja todisti, miten nuorten ajattelu on tuonut hänelle paljon uutta. Auktoriteetti ei koskaan sano noin. Hän tietää, ei kysy, ei kyseenalaista. Sellaisia auktoriteettaja olen kammonnut kansakoulun ensimmäiseltä luokalta alkaen, 38 vuotta.

Miksi blogien ja wikien maailma kiehtoo? Siksi, että siellä YYA ja AAY ovat toiminnan perusprinsiippejä. Ja kaikille säälijöilleni on pakko sanoa, että jaettu tieto ei puoliinnu ja että jakamalla opin paljon ja saan hyviä suhteita ja niistä seuraa vääjäämättä myös taloudellista voittoa. Mutta omaa osaamistaan ei voi nykyään myydä, jos ei ole todisteita, että osaa. Tässäkin kyse on tietystä hengestä ja suhteesta työn tekemiseen. Olen silti sitä mieltä, että tässä asiassa jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Avoin, Autenttinen ja Yhteisöllinen toimii vain, jos on sydän mukana. Sellainen ei voi olla työnsä puolesta.

Olipas julistusta ;-) heh heh, pientä blogi-wiki-sosiaalinen oppiveppi-ideologiaa. Pitäähän sitäkin välillä kehitellä.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Ajattelun ajattelemista

Kuuntelin tänään koevalvonnan aikana Stephen Downesin luentoa. Siis keho Kotkassa, korvat Kanadassa, ja välillä sitten Suomen chat-ryhmässä. Ensin tuohon kirjoitin, että osallistuin, mutta kyllä se oli seuraamista, kuuntelua. Vähän outs-naider. Mutta hauskaa oli silti. Downesin jutut (tämänpäiväisen esityksen kalvot) kiitävät varmaan kovaa ja korkealta ohi, jos ei ole tieteenfilosofista intressiä ollut jo valmiiksi. (Esityksen keskeisin osa 2 verkossa.)

Konstruktivismin sanoma oli eri muodoissaan, että sosiaalinen tulee yksilön pään sisään, että vuorovaikutus ympäristöön antaa eväät ja ainekset, joiden varassa rakentaa kuvaa maailmasta. Nyt asiaa hahmotetaan hieman toisin (sillä on nimikin: konnektivismi). Rahvaan piippuhyllyltä tulkiten sanoisin, ettei nykyisyyden informaatiomäärä mahdu yhteen yksilöön vaan tarvitaan yksilöistä muodostuva verkko, joka hahmottaa kokonaisuudesta jotain. Tieto ei ole yksinkertaisesti sisäistettävissä ja ulkoistettavissa. On suunta ja on mahdollisuuksien valikoima. Intuitio osoittaa suuntaa. Kaaos on lähellä koko ajan. Paikallisen ryhmän keskustelussa Teemu Arina viittasikin pilveen rajatun tilan sijaan.

Verkko ahdistaa toisenlaiseen tottuneita. Olen joutunut välillä miettimään, miksi verkko ei ahdista minua. En minä mikään nörtti ole, en millään muotoa. Mutta oivalsin tänään ainakin yhden asian. Kuva-ajattelu, maisema-ajattelu, luonto-oleminen, niissä kaikissa on läsnä loputtomuus, jatkuva muutos vaikka tietty muoto säilyy (tämähän kiinnosti jo 2500 vuotta sitten lunnonfilosofeja). Luonto toimii verkkona. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Luonnossa kaaoksesta tulee järjestys ja järjestys hajoaa kaaokseksi (fraktaalit ja entropia nyt vain pienenä esimerkkinä).

Olen usein kuullut opettajien kommenttina verkkomaailmasta: sirpaleista ja ahdistavaa, miljoonasti kaikkea eikä mitään, mihin voisi oikeasti luottaa. Jokainen etsii oman tapansa ymmärtää maailmaa. Minulle siisti järjestys ja asioiden lokeroiminen on ollut aina kauhistus. Opetustyössä ahdistavinta on kopiokone, se että laitetaan jotain A4:n kokoiseen kehykseen (ja pahinta kaikesta: mustaa valkoisella).

Blogin viehätys on keskeneräisyys. Sen olen luonnossa oppinut. Aina jokin vaihe on kesken. Vaikka kaikella on paikkansa ja kaikki toistuu. Herakleitosin kanssa kahlaamassa...

Miten sekin kuva löytyisi?

Kuva toimii monella tavalla huvina ja hyötynä. Opetuksessa jo yksikin kuva voi inspiroida keskusteluun, se voi herättää kysymään ja ihmettelemään, se havainnollistaa korvaamattomalla tavalla ja toimii visuaalisena muistitukena. Minulla ainakin on sellainen silmä ja silmässä kiinni oleva pää, että blogiakin hahmotan helpommin, jos jutuissa vilahtelee kuvia. Ihastuin aikoinani F-Securen blogiin, jossa jokaista juttua täydentää aina kuva.

Kuvaaminen on digikameroilla ja kännyköillä helppoa, mutta mistä löytäisin mä sen kuvan? Hyvä kansiointi... kun muistaisi aina, hyviä ohjelmia, on niitä. Googlen palveluiden palettiin kuuluva Picasa on pikaisa apu. Helppo ja näppärä ohjelma, joka toimii yhteen myös Blogger-blogin ja Gmailin kanssa. Ensimmäisellä käynnistyskerralla skannaa koko koneen ja järjestää kuvat kansioihin. Kuuluu vain rups rups rups. Käyttäjä voi määritellä, mitä kansioita tarkkaillaan tai ei tarkkailla. Ja aina, kun ohjelman avaa, se tarkistaa, onko uusia kuvia ilmaantunut ja sijoittaa ne automaattisesti hakemistoon.

Picasassa on mahdollista leimata ja luokitella kuvia sekä tehdä pieniä kuvakorjauksia ja luoda vaikka kuvaesityksiä. Picasa tarjoaa myös verkkoalbumin, joka toimii nyt suomen kielellä.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Vinkkaaminen laajentaa näkökulmaa

Sadussa oli yksisilmä, kaksisilmä ja kolmisilmä. Yksin tuntuu aina aika yksisilmältä. Mutta hienoa, kun joku lainaa silmiään ja tietysti tietojaan+taitojaan. Tässä vinkkaushelmiä, joita olen saanut tässä parin päivän aikana:

at vinkkasi, että Diino antaa 2 Gt ilmaista tallennustilaa. Olipa tullut unohdettua koko palvelu. Eli siinä hyvä bloggaajan tai wikisijän apulainen, jos haluaa laittaa vaikka flashejä tai äänitteitä jakoon. Ja tässä at:n esimerkki - loistojuttu, taas jotain matikan puolelta. Niin soisi, että matikka-fysiikka-kemia tulisi mukaan avoimiin veppijuttuihin. Ja lue at:n hyvät vinkit myös ääni+blogi-jutuista! Kiitos kaunis :-)

Juha kertoi, että suljettu oppimisympäristö ei oikein tunnu nuorisoa innostavan. Blogit avautuvat paljon paremmin - myös salasanalla suljetut. Tästä tuli mieleeni, että ehdottomasti tarvisisimme opetuskäyttöön verkkotiloja, joissa voisi olla sekä avoimia että suljettuja tiloja. Omalla koulullani on käytössä Opit, joka on pelkästään suljettu sekä Peda.net, jossa voi olla molempia. Peda.net on rautalankaa, mutta nopea, sujuva, luotettava ja helposti hahmottuva. Blogeihin ja wikeihin kaipaisi sekä-että ominaisuutta. Nyt ne ovat joko suljettuja tai avoimia.

Pekka vinkkasi, että Suomen laki suomeksi on hyvä sivusto. Hissan ja yhteiskuntaopin maikkamme kanssa olimme asian jo noteeranneet. Mutta silti vinkkaaminen lämmitti.

Jukka vinkkasi: spell make/take - on hyvinkin käyttökelpoinen ohjelma. Jukka kertoo ohjelmasta tarkemmin:
Se tulee Amerikoista, jossa on spelling bee-kulttuuri: englanninkieltä opetellaan kirjoittamaan tavaus-kilpailujen muodossa. Tämä kyseinen ohjelma toimii niin, että joku äänittää opeteltavat sanat ja sanalistan samalla. Sitten ohjelma sanoo sanat ja oppijan tulee kirjoittaa kuulemansa. Ohjelma sanoo, onko oikein vai väärin. Muistaakseni voi valita järjestyksen, missä sanoja kuulustellaan. Siinä vaiheessa, kun ohjelma tarkistaa kirjoitetun voisi olla enemmän hienouksia. Siinä käytettiin ns. luuppeja, joiden avulla voidaan tarkistaa vaikka kirjain kerrallaan. Voisi olla myös jonkinlainen optio, jossa oikea vastaus- ilmoitusta varioidaan, voisi tulla vaikka ääntä ja kuvaakin palkkioksi.
Tietenkin tätä ohjelmaa voidaan käyttää missä kielessä tahansa. Mielestäni ohjelma sopii erityisen hyvin suomen kieleen, jossa ainakin ennen tehtiin paljon sanelukirjoituksia alaluokilla. Nyt tässä on väsymätön apuopettaja, joka voisi olla kaikissa ala-asteen luokkien koneissa. Amerikassa vastaavia ohjelmia on monia, mutta ne ovat share ware-ohjlemia, jotka eivät tosin maksa mitään. Tämä on kuitenkin täysin ilmainen. Varmaan ohjelmalle voi keksiä muitakin käyttöalueita. Sillä voi tehdä tietokilpailuja, kielestä toiseen-harjoituksia.
Minulle tuli heti mieleen tuosta suomi toisena kielenä ja pienen harkinnan jälkeen myös alakoulun lukilapset (Jyväskylän yliopiston lukitreenauksen ekapeli on vähän tuon tapainen).

Gmail avoimesti saatavilla!

Iltalehti uutisoi (ja varmaan moni muu), että Gmail on avautunut kaikkien suomaisten käyttöön. Lauantaina opettelemani uusi organisointi sähköposteille Gmailin avulla todella toimii ja vähentää sekä aikaa, vaivaa että roskapostiärsytystä. Nerokkaasti suunniteltu ohjelma.

Äännestämään blogeja

Blogeja voi lukea. Kyllä. Ja katsella. Toki. Haistelu ja maistelu ei ehkä oikein suju, vaikka ruokablogit tietysti virittävät näitäkin aivoalueita. No, korville sentään on kohtuullisen helppo antaa kuultavaa. Helppo tarkoittaa sitä, että vertaan siihen, miten vaikealta äänen saaminen verkkoon tuntui vielä lyhyt aika sitten.

Laitoin ääntä verkkopedagogiikkaan. Siis selostetut kalvot blogiin. Etäopiskeluun paljon parempi kuin pelkkä luettava. Olen itse kuuntelija ja kuulemalla oppija. En ole mitenkään omaan ääneeni ihastunut, ei siksi ääni ole oleellinen. Vaan siksi, että eräille meistä se on helppo tapa hahmottaa ja ryhtyä ajattelemaan. Korviin tarttuu ääntä ja se ääni alkaa elää mielessä.

Tekninen toteutus kävi jälleen BB Flashback Expressillä. Joka siis yhden tiedon mukaan olisi tulossa jälleen KotiMikron rompulla.

Saila kertoi äänitysharjoituksistaan, että oli aluksi vähän vaikeaa. Uskon, että pienen totuttelun jälkeen homma toimii. Opettajat ovat joka tapauksessa puhetyöläisiä. Ääni on intiimi viestintämuoto. Muistan, kun haastattelin aikoinaan erilaisia toimittajia. Radiotoimittaja kertoi, että pelkkä ääni on tavattoman paljas ja paljastava. Jos vertaa radiota televisioon, radiossa jokainen moka korostuu, kun taas televisiossa voi puhua sinne päin. Tein muutamia radiopakinoita Radio Suomen Maatalousradioon. Harjoittelin mankan kanssa. Ihan kylmiltään syntyy sellaista ääntä, jota ei ainakaan itse jaksa kuunnella. Se harjoittelu oli kärsimystä. Mutta kohtuullinen ääntelytaito on mahdollista oppia. Harjoitus tekee metsurin tässäkin!

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Pam, pam, pam Pamela - tai Pretty May

Tuossa loppusyksystä koulumme päiväosaston Riku etsi apua akuuttiin ongelmaan. Miten nauhoittaa rapakon yli tehty haastattelu ja miten toteuttaa halvalla koko homma. No Skypellä... mutta jos nauhoitat millä tahansa oman koneen nauhurilla, kuulet vain oman äänesi. Skypessä on varmasti jokin muukin mahdollisuus, ajattelin ja laitoin kysymyksen Skypen keskustelupalstalle (in English). Sain tuota pikaa ystävällisiä vastauksia, joissa vinkattiin, että Pamela ja PrettyMay hoitelevat homman. Riku kuvailee, miltä tuntui, mitä tapahtui ja kuinka homma toimi. Seuraavassa homman eteneminen Rikun kertomana:

"Nyt lienee hyvä aika kirjoittaa muutama kommentti uuden tietotekniikkatekniikan haltuunottamisesta tavallisen keski-ikää lähestyvän pulliaisen näkökulmasta, kun koko projekti on paketissa.

Syntyi idea. Mitäs jos kysyisi haastattelua idoliltaan valtameren tuolta puolen. Ideasta – ja samalla unelmasta – tuli totta. Haastattelu myönnettiin. Syntyi ongelma. Amerikkaan soittaminen on kamalan kallista. Ei freelancer-toimittajalla ole varaa soittaa tunnin puhelua Atlantin toiselle puolelle. Mikä avuksi?

Muistin kuulleeni juttuja Internet-puhelimesta, jolla soittaminen on ilmaista tai ainakin melkein ilmaista. Ei muuta kuin kyselemään työkavereilta tietoja. Yksi tiesi yhtä ja toinen toista. Tästä edespäin kaikki oli varsin helppoa. Ei tietokone ole ongelma, tietämättömyys on. Kun olin saanut luotua itselleni käsityksen siitä, miten Internet-puhelin toimii, latasin Internetistä tarvittavat ohjelmat.

Skype-puhelinohjelma jokseenkin asensi itse itsensä. En ole opetellut ohjelmaa juuri lainkaan, osaan vain sen, mitä tarvitsin haastattelua varten. Soittelin tutuille ja kokeilin ohjelmaa, näin tulimme tutuiksi keskenämme.

Ilmeni uusi ongelma. Skype ei yksinään riittänyt, koska minun piti saada nauhoitettua puhelinkeskustelu haastateltavani kanssa. Ei muuta kuin hölöttämään työkavereiden kanssa. Apu löytyi jälleen nopeasti. Tutustuin muutamiin ohjelmiin, joiden avulla puhelut voi nauhoittaa. Päädyin PrettyMay –ohjelmaan , joka käytännössä katsoen asensi itse itsensä.

Kokeilin ohjelmaa pari kertaa veljeeni, ja se toimi oikein komiasti. Veljen puhe ikuistui kovalevylle ainakin siksi aikaa, kunnes tuhosin tiedoston.

Olin vihdoin valmis. Lokakuinen puhelu Amerikkaan onnistui jokseenkin ongelmitta, mitä nyt haastattelija meni täysin puihin. Keskustelusta ei tahtonut tulla mitään. Jälkikäteen oman dankerous-englannin purkaminen oli tuskallista kuultavaa.

Puhuin tunnin idolini kanssa. Tein haastattelun, josta olen varsin ylpeä. Puhelu maksoi muistaakseni 1,20 euroa. Ohjelmat eivät maksaneet mitään.

Anne Rongas pyysi minua kirjoittamaan työssä oppimisesta ja tietotekniikkatekniikkaan tutustumisesta ja pohtimaan, mitä opin projektista. Eniten opin siitä, miten suuri tietopankki ja avustajaverkko minulla on läheisissä työtovereissani. Tietotekniikasta en tiedä juuri mitään, mutta toisaalta en ole koskaan ajatellut, että tietokoneita on mahdoton oppia käyttämään aikuisella iällä. Minulle tietokone mahdollisti koko projektin, opettelin käyttämään sitä sen verran, että tulin sen kanssa toimeen.

Todettakoon lopuksi vielä se, että kyseinen haastatteluprojekti oli syksyni ilo. Se antoi lisäpotkua synkkiin iltoihin. Homma alkoi tylsistymisestä. Hiljainen hetki keskellä työpäivää synnytti tunteen, että on kehitettävä jotain uutta ja innostavaa. Matkan varrella opin monenmoista. Saatuani haastattelun valmiiksi olen oppinut yhtä sun toista, sellaista johon en luultavasti olisi törmännyt vielä pitkään aikaan freelancer-toimittajan työssäni."

Annen loppuhuomautus: Rikun juttu ilmestyy ihan piakkoin Rytmissä! Eikä Riku mikään peukku-keskellä-webkämmentä ole, nimittäin hän on käsikirjoittanut todella hienon Kaupunki ja kirjallisuus -verkko-aineiston Kotka-osuuden.

Jotain uutta ois hauskaa...

Kun aamupäivällä kyllästyneenä katselin sähköpostini tulvaa, vaikka hyvin olenkin kansionut viestejä, ajattelin, että jotain uutta. Sitten luin Starkosin (kai oikealta nimeltään Jason Perkins) blogista, kuinka hän käyttää mm. Gmailia tiedonhallintaan. Ja se todella toimii. Kannattaa uhrata aikaa ja opetella Gmailin tehokäyttö, sillä tuo systeemi on aivan nerokas. Uskomattoman monipuolinen. Edelleenkin tärkeimmät viestini tulevat kotikoneelleni, mutta hallinnoin niitä Gmailissa. Suuri helpotus. Huom! Starkos on päivittänyt viestiään ja laittanut siihen mukaan valaisevia ruutukaappauksia.

Innostuin myös kokeilemaan, miten Googlen Talk ja Google Notebook toimivat ja JES! Talkin voi asentaa koneelle taustalla toimimaan niin, että aina kun tulee uusi viesti (ilmoittaa myös Gmailit) tai yhteydenotto, pieni ikkuna pongahtaa hetkeksi ilmoittamaan. Se on jopa nopeampi kuin Soneran tekstari eli kun saan Soneran sähköpostiin viestin, se ohjautuu myös Gmailiin ja molemmat ilmoittavat saapuneesta viestistä - Sonera kännykkään ja Gmail tietokoneelle. Nyt voin deletoida koneelle latautuvia viestejä reippaammin tuon Gmailin ansiosta ja viestivuoren kasvu vähenee. Muutenkin voisi miettiä viestintää... huomasin kansioidessani, miten kätevää on, jos otsikoi selkeästi viestit. Siihen kannattaa todella kiinnittää huomiota. Hyvä vinkki on opetustyössä, että samalla kurssilla aina otsikoi viestin alkuosan samalla tavalla.

Ja monia kehittelykeskusteluja mielestäni kannattaa toteuttaa blogilla. Suljetulla tai avoimella. Verkkopaula-kurssilla eräs opiskelijoista oli toteuttanut aivan nerokkaalla tavalla ammattikoulussa asiakkaalle toteutettavan projektin suljetussa blogissa. Kurssiryhmä, opettaja ja asiakas pääsevät mukaan prosessiin ja kehittelytyöhön (asiakas ei pääse Moodleen, jos työ tehdään siellä). Ja koko informaatio on tavoitettavissa missä tahansa, kun vain on pääsy verkkoon. Sähköposti ei pysty tähän. Viestit ovat yksityisten henkilöitten laatikoissa, epämääräisessä järjestyksessä epävisuaalisessa muodossa.

Tahtoo lisää tiedonhallinnan välineistöä!! Tulee mukava olo, kun saa virtuaaliseen liiteriin järjestystä. Ajatus pysyy kirkkaana niiden avustuksella. Tietotyössä pitää oppia ulkoistamaan asioita pois omasta päästä ja pitää oppia luottamaan kognitiivisiin työkaluihin. Varmistaminen on kaiken digitaalisen aineiston kanssa kätevää. Suurempi työ on suodattaa toisarvoinen pois. Tänään lipputan Googlelle! (Gmail-osoite muuten kielletään Euroopassa, saksalaisen vastarintaliikemiehen, Daniel Gierschin, toimesta.)

Tiedonhallinnantaitoa

Starkosin blogista löytyy tuore merkintä, joka opastaa käyttämään Googlen palveluita verrattomalla tavalla. Tiertotyöläisenä hän on joutunut todella miettimään aikaa ja tulvivaa työtä suhteessa omaan elämään. Minulle kertyi 300 lajittelematonta sähköpostia, vaikka kaikki tärkeät on reagoitu. Aion todellakin ottaa muorin Strakosin vinkeistä.

Opetustyössä on tiedonhallinnan kannalta äärimmäisen kätevää käyttää blogeja ja uutissyötettä sähköpostien sijaan. Syöte on vielä monille vieras ja tietysti hankaluuksia tulee niille, joiden työkoneita hallinnoi melkein kaiken uuden asentamisen kieltävä atk-ylläpito (toki ymmärrän syyt). Hyvin kuvaa tietotyön ja atk-ylläpidon välistä aikakausikuilua ja välineistön mitoitusta se, että vaikka teen kahta työtä Kotkan kaupungille ja molemmissa sähköposti on oleellisen tärkeä työväline, en saa kuin 40 Mt sähköpostilaatikkotilaa. Sitten tulee muutama muutaman gigan viesti ja taas on posti tukkeessa. Surkeita työvälineitä tuollaiset. Ja näppylöitä joka päivä pukkaa Explorer 6.0.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

Silvuplee: opastussivu wikin opetuskäyttöön

Monien asiasta kiinnostuneitten opettajien avuksi olen laatinut wikisivun wikin opetuskäytöstä. Sivulla on mm. video-oppaita vaihe vaiheelta wikin rakentamisesta ja lisää saa toivomalla.

Olen käyttänyt koko tämän lukuvuoden wikiä aikuislukion opetustyössä ja välillä hehkutellut tässäkin blogissa, miten mainio väline. Wikin voi mieltää ehkä parhaiten niin, että se on kuin virtuaalinen kirja, jonka lehtiä voi lisäillä mihin kohtaan tahansa. Sivujen välille voi punoa yhteyksiä. Ja niille voi upottaa monenlaista verkkomediaa. Mikä parasta, tähän kirjaan saa mukaan oppijan ääntä, sillä wikiä voi tuottaa myös yhdessä opiskelijoitten kanssa. Kokeilemaan vaan!

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Tarvitaan bloggausopas opiskelijoille

Tässä on nyt yhden wikiprojektin aihe! Edellisessä jutussa esittelin Ihastjärven Mari-opettajan ja oppilaitten historia-aikaansaannoksia blogin kanssa. Mika totesi kommentissaan, miten laimeaa oli tarjottuun blogitilaisuuteen tarttuminen 80 lukiolaisen ryhmässä. Olen aika varma, että tekninen osaaminen ei ole este. 14-vuotias tyttäreni oppi bloggaamisen muutaman minuutin opastuksella (eikä heillä käytetä koulussa ollenkaan tietotekniikkaa). Neljä vuotta sitten tein minitutkimuksen 400:n opiskelijan lukiossa tvt-taidoista ja silloin 75% omasi hyvät taidot ja hyvät kotiyhteydet. Olen varma, että tarvitaan vain pientä kynnyksen höyläämistä. Olen valmis itse laatimaan lukiolaisen blogi-oppaan, mutta olisi tosi hauskaa, jos mukaan lähtisi muutama muu!! Viestittele rongas.anne @ gmail.com, jos voisit olla mukana kehittelemässä juttua.

Olen itse kokeillut blogiportfoliota (tässä seuraavan kurssin portfolio-ohjeistus) pienellä kokonaan virtuaalista lukiokurssia kokeilevalla ryhmällä. Meillä oli käytössä tosi simppeli peda.netin blogi. Opettajana oli helppoa seurata merkintöjen ilmestymistä, kun tilasin kaikki opiskelijablogit uutissyötteellä koneelleni. Kommentoin itse jokaista uutta blogimerkintää. Opiskelijat saivat itse valita bloginsa julkisuuden. Osa on avoimesti näkyvissä. Tiedonhallinnan kannalta ehdottomasti kätevämpää kuin paperiportfolioitten arviointi. Pääsee mukaan prosessiin.

Historia-ajattelun taitoon bloggaamalla

Tulipa oivallinen esimerkki Ihastjärveltä! Siellä on monipuolisella tavalla luotu Hysteriahistoria-blogia. Oppilaat kirjoittavat eläytyen tutkimuskohteena olevaan historialliseen Kreikkaan roolihahmojen kautta, kirjoittamalla tietoaineistoihin perustuvia kuvauksia, tekemällä toinen toisilleen tehtäviä. Tässä on näytiksi oikeaa blogipedagogiikkaa. Mari-opettaja toteaa, että tekstien taso on kohonnut ja välineenhallinta parantunut koko ajan.

Historia-ajattelun taju vaatii ajatushyppyjä. Itse huomaan usein koulussa, että jotain on kadonnut. Ihmisillä on suuria vaikeuksia hypätä ajatuksissa taaksepäin. Elämme voimakkaasti nykyhetkessä ja nojallaan tulevaisuuteen. Menneisyys, kun puhutaan satoja ja tuhansia vuosia taaksepäin, on sirpaleista, ohutta ja jäsentymätöntä. Aikajana-ajattelua on vaikeaa opettaa. Lukiossa aikajanaa tarvitaan lähes jokaisessa oppiaineessa, ei pelkästään historiassa. Blogipapukaijamerkki Ihastjärvelle historian elävöittämisestä!! Ja tietysti aivan erityisesti oivaltavasta blogien opetuskäytöstä.

Bloggaaminen, aika ja ajattelu

Terveisiä psykologian oppitunnilta. Täällä kirjoitetaan ja luetaan. Pidin ensin alkutunnin hyvästä esseevastauksesta tai siis sudenkuoppien kautta. Nyt jokainen opettelee jäsentelyä ja vastaamista ja minulla on aikaa henggailla blogeissa. Luin, mitä Sun äitis kirjoitti blogeihin tutustumisen suunnittelusta, kyse oli lähihoitajien työpajasta:
Mutta kai siinä on myös pedagoginen näkökulma eikä pelkkää viihteellisyyttä? kysyi kollega.
Aloin miettiä, mitä se sellainen pedagoginen näkökulma oikein on. Minusta tuntuu jotenkin etäiseltä ajatus, että ihmiset ensi kertaa blogeihin tutustuessaan alkaisivat heti vääntää laadukasta oppimateriaalia. Minusta on valtavan tärkeää päästä ensin nuuskimaan toimintatapoja, tiedostaa mahdollisuudet ja sisäistää kulttuuri.
Niinpä! Itselleni tuli mieleen se, miten ajatteleminen ja ajankäyttö ovat erityisiä täällä blogissa. Tällaisen lyhyen heiton laittaa pikaisesti, ilman kiireen tunnetta. Ja sitten ajatus kehittyy. Varsinkin kommenttikeskusteluissa. Joskus pikaiset ajatukset menevät metsään. Mutta sieltä löytyy marjoja (näin vähän kävi minulle parin lauseen osalta tuossa aiemmin, selviää kommenteista). Pitää rohjeta erehtyä, sillä lailla löytää. Muistan, kun Anna Mari blogimaailmaan sukellettuaan kommentoi juuri tätä puolta. Luonnostelevien ajatusten, nopeasti laitettujen, voima. Se on opettavaista jo sinänsä, informaalia ja nonformaalia ja muutenkin villiä ja vapaata. Meidän pitää oppia ajattelemaan, siinä on matkaa koko elämäksi. Ja sitä blogi tukee mainiosti.

Verraton vertainen

Saila kirjoitti niin mainiosti kommentissaan, että nostan tuon tekstin vielä tähän (Blogger ei ole kiva siinä mielessä, että kommenttien syötteet saa vain juttu kerrallaan ei kootusti, kuten WordPressissä).
Erilaisten vertaisverkkojen ja yhteisöjen muodostuminen on upeaa! Jaettua asiantuntijuutta ja yhteistä tiedorakentelua löytyy moniin harrastuksiin liittyvistä keskustelufoorumeista (esim. sukututkimus, lemmikit, käsityöt, askartelu).
On kuin tuntisi hyvinkin ihmisen, jonka kanssa on vaikka kymmenen kertaa keskustellut lemmikkilintujen hoidosta. Tuntuu jopa, että on saanut ystävän. Tämä on minusta yllättävääkin, koska 3-4 vuotta sitten olisin väittänyt, että ystävyyteen vaaditaan ehdottomasti paljon sosiaalista kanssakäymistä naamakkain. Nyt ajattelen eri lailla.
Selvä muutos on tapahtunut. Aikuiset ihmiset innostuvat verkkojutuista. Moni kertoo, että pitää asennoitua uudelleen. Palaute on tärkeää. Ei verkon kautta aeimmin saanut palautetta. Minä tein kotisivuni talvella 2002 ja tietenkin siinä on palautelaatikko mukana (alkeellinen). Sieltä tulee alle 10 palautetta vuodessa. Näitä plokijuttujakin puuhailin omineni kesästä 2004 alkaen ja vasta viime lokakuusta alkaen, siis reilun kahden vuoden jälkeen, olen päässyt blogien kautta vuorovaikutukseen. Huippujuttu oli Vaparetki - mobiilipedagogiikan kurssin tiimi, joka todella innostui. Ja nyt on tämän Blogien opetuskäytönkin kautta tullut palautetta ja uusia tuttavia. Eilen ensimmäistä kertaa yhden päivän aikana yli 100 lukijaa (oli siellä toki muutamia hajaosumia Kiinasta ja Kanadasta).

Ajattelu kehittyy vasta-ajatusten kautta. Olisi hienoa, jos meillä lisääntyisi myös se kulttuuri, että tutkitaan ajatuksia ja uskalletaan ajatella samasta asiasta monella tavalla. Me Sailan kanssa ollaan filosofian opettajia ja siksikin mielenkiinnolla ajatellemme ajatuksia. Toisen jutut kolahtavat ja tuntuu, että siellä verkon takana on kaveri. Se on verratonta. Ja voi olla lisää, uusia, vielä tuntemattomia...

PS. Sailan karttajuttu kannattaa lukea, se sopii hyvin erityisesti niille, jotka aloittelevat tänne sosiaaliseen veppiin tutustumistaan.

APUVA yhteisen hankkeen toteuttamiseen

Olipa hyvä palauttaa taas mieleen Basecamp. Siinä näppärä ilmainen väline erilaisten monen toimijan projektien toteuttamiseen. Samaan perheeseen (37 signals) kuuluu kolme välinettä, Bacecampin lisäksi Campfire chattailyyn ja Backpack tiedon organisointiin ja aikatauluttamiseen. Näillä välineillä voi pienen opettelun ja luovan mielen avulla toteuttaa monenlaisia oppimisjuttuja. Kokeilin keväällä Backpackia opettajankoulutuksessa Skype-etäluennon jälkeisenä harjoitustuokiona ja ensikokeilunakin vaikutti ihan näppärältä.

Ja miten verkossa näitä juttuja tavoittaa? Tämä palasi mieleeni, kun seurasin Memmavaan kommentissa olevaa linkkiä ja luin kyseisen jutun, jossa viitattiin mm. Bacecamppin. Siis hämähäkki sai saalista, merkkilanka nykäisi ja haukkaus antoi uutta virtaa.

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

KoolMoves

Ystävällinen vinkkaaja kertoi, että KotiMikrossa oli joitakin aikoja sitten ollut KoolMoves-niminen ohjelma, jolla hänen kokemustensa mukaan yläkoululaisetkin oppivat kohtuukätevästi tekemään videoita. Maksaa 59$, jos ei KotiMikron romppua löydy. Tiedosta kiitollinen!

Nopeille kansainvälistä herkkua (tai säilykkeitä ainakin)

Blogien ja muun sosiaalisen vepin opetuskäytön eräs ehdottomasti kysytyimpiä luennoitsijoita maailmalta, Stephen Downes, vierailee virtuaalisesti kotikoneilla. Suuret kiitokset ystävällisestä vinkkauksesta! Seminaariin osallistutaan omalta koneelta keskiviikkona 14.2. klo 19-21 ja otsikkona on : Knowledge 2.0, Toward a Future Knowledge Society. Downesin artikkeli Educational Blogging Educause Review-verkkojulkaisussa kannattaa lukea. Siinä on säilykettä niille, jotka eivät mahdu seminaarikyytiin tai muuten pääse onlain.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Nonseleerataan vaan - son kivaa

Meidän rehtorin suusta (ruotsin opettaja) kuulin ensikertaa muutama vuosi sitten sanan nonseleerata. Aika tehokas sana. Varmaan aiheesta tulin sellaisen kohteeksi tänään (ja toki ärsytin, sehän on aina helppoa ja hauskaa huvia pienelle naisihmiselle heh hee). Väärinluin ja väärinymmärsin. Viestinnän vanha totuus: yleensä menee pieleen. En ymmärtänyt, miksi atk-lehdissä on vain miesten ääntä. Ja tuli nyt mainittua erikseen yksi mies. Mutta ihmettelin myös, miksi oppiminen ja luovuus eivät ole teemoina. Ja vähän vihjailin, että maksajien (mainostajien ja palvelu/tuotetoimittajien) suuntaan ei olla kovin kriittisiä ja että lehdet ovat mainosten jatkeita, oikeastaan silkkaa tekstimainontaa, jos tarkasti katsotte!!! Kuka väittää vastaan? Olisi kiva kuulla. Ja kysyn edelleen: miksi pc/mac-lehdissä kirjoittavat vain miehet ja miksi kaikki atk-sanat ovat tyhmää kökkökieltä, jolla ei ole kauniin suomemme kanssa juuri mitään tekemistä?

Pikkuiset hämähäkit ja häkittömät hämikset...

"Onneksi on ihana virtuaaliverkosto, josta tämä pieni hämähäkki saa tukea eikä tipu kovin kauas..." sanoi Saila

Muutaman sattuman kautta pääsin levittämään omaa jeesaa-kaveria-ideologiaani Microsoftin kautta. Perisuomalaisesti en nyt halua mitenkään tällä elvistellä (hä-hä-höpöhöpö), mutta oikeasti se firma, joka tämän julkaisun toteutti oli aivan ihanasti oivaltanut, mistä on kysymys ja erityisloistojuttu, että mukana on myös opiskelukaverini Riitta Kauppinen!. Siis juuri tuosta, mitä Saila sanoi omin sanoin. Minä, idealisti (saa nauraa!), sanon ja kokemuksiini perustaen ihan tosissani myös tarkoitan em. julkaisussa :
Sitä paitsi vuorovaikutteinen verkko antaa tilaisuuksia olla ystävä toiselle ja auttaa tuntematonta mäessä. Kylmässä ja kovassa maailmassa pienetkin tilat olla ihminen ihmiselle – hyväntahtoisesti ja avuliaasti – ovat kullan arvoisia! Tarvitsemme luottamusta tiedon jakamisen ja yhdessä rakentamisen pohjaksi.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

CMap

Saila oli kokeillut CMappiä ja kuvailee ensikokemusta. Ohjelman kehittäjä professori Alberto Cañas vieraili Helsingin yliopistolla esittelemässä ohjelmaa syksyllä 2005. Vierailuluennon video löytyy edelleen (kesto 1,5 tuntia, kuva heikko mutta ääni hyvä). Saila pohdiskeli sitä, että kuvaksi tallennettussa kartassa linkit eivät toimi. Tässä blogissa olen jo aiemmin kieli pitkällään kuolannut Opetushallituksen järjestämään, uloshinnoiteltuun koulutukseen. Heidän sivultaan saa lukea, että:
Voit myös tallentaa sen jollekin CMap-serverille, joillaisia on eri puolilla maailmaa. Yksi avoimessa käytössä olevista servereistä on Opetushallituksen hallinnoima opetuskäytön serveri, jolle voit tallentaa ryhmäsi käsitekartan omaan kansioosi ja työstää sitä yhteisöllisesti.
Aionkin ottaa heti sinne suunnalle yhteyttä ja kysyä, miten käytännössä asia hoituu. Palaan asiaan, kun tietoni lisääntyy.

BBCode helpottaa bloggaamista

BBCode on verkkokeskusteluihin (uutisryhmiin, blogikommentointiin yms.) soveltuva yksinkertainen merkkikieli, jolla perusmuotoilut onnistuvat ilman, että varsinainen sivu menee sekaisin. Firefox ja Flock-selaimen käyttäjille on tarjolla kätevästi toimiva lisäohjelma, jolla BBCoden ja muotoiluihin liittyvät HTML-koodit saa esiin hiiren kakkosnäppäimellä. Ks. kuvaa alla:
bbcode.jpg

Saako linkittää?

Saa. Avoimeen verkkosivuun saa laillisesti viitata ilman luvan kysymistä. Se on samaa kuin tekstissä siteeraaminen tai sen kertominen, että tällainen hengentuote on saatavilla paikasta äx. Silloin tällöin saan linkityslupapyyntöjä. Olen niitä aiemmin itsekin lähetellyt, mutta sitten sain Jukka Korpelalta valistusta asiasta. Kannattaa lukea, mitä hän kirjoittaa aiheesta. Joillakin verkkosivuilla on kielletty linkittäminen (harvemmin enää). Jos ei halua antaa teostaan avoimeen verkkoon kaikkien saataville, sitä ei kannata sinne laittaa. Silloin on parasta käyttää salasanalla suojattuja ympäristöjä, painotuotteita (mutta saa niitäkin siteerata) tai lukittuja kassakaappeja.

Verkon idea on, että siinä rakentuu yhteys kohdasta toiseen. Solmuja ja lankaa - niistä kutovat verkkoja niin kalastajat kuin hämähäkit. Ilman yhteyksiä ei verkko toimi. Jos ideologia tökkii, kannattaa toimia muulla tavoin. Siis iloisesti vain linkittelemään.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Kenelle kirjoittaa MikroBitti?

Aikoinaan serkku Salla aukaisi silmäni havaitsemaan, että Suomen Kuvalehden kansissa oli 90% miehen päitä ja erityisesti lehden mainoskampanjoissa esitettiin vain arvovaltaisia miehiä.

Opastan parhaillaan blogien ja wikien salaisuuksiin innokasta ja taitavaa naisopettajien ryhmää. Oivaltava äidinkielenopettaja muistaa aina avartaa tvt-maailmaa myös sukupuolinäkökulmalla.

Ja kuinka ollakkaan. Kun nyt viikonloppuna on taas lehtienlukuhetki, mitä femenistisilmäni näkevätkään. MikroBitissä kirjoittavat tuotemainos... anteeksi tuote-esittelyitten lisäksi ikään kuin lukijoille Otto Aalto, Kari A. Hintikka, Pasi Kivioja, Tapio Berschewsky ja Pekka Rousku. Kolme ensimmäistä vielä jonkilaista sisäpiirihuumoria Kola-Ollista (on kai toimituksessa yhdessä istuttu YouTuben äärellä).

Kola-Ollin varjolla leimataan koko sosiaalinen web amatöörikohellukseksi. Ei siinä, verkon pöljyyksiä voi tietenkin pöllytellä lehdessä (tosin, jos kyse on maksavista asiakkaista, ei pöllytellä, paitsi etäisesti). Mutta mutta... jokin näissä jutuissa ottaa päähän. En ole vielä löytänyt missään tietokonelehdessä mitään oppimisesta tai luovuuden ulottuvuuksista. MikroBittikin on puolillaan pelien maailmaa ja viihdekäyttöä (no siellähän ne Isot Rahat pyörivät).

Ei netistä tarvi tutkia sellaisia sivuja, jotka ärsyttäät. Ei radiosta tarvi kuunnella ällöttäviä kanavia ja televisiossakin on off-nappi - eikä ärsyttäviä lehtiä tarvi lukea. Pasi Kiviojan kolumni jotenkin irvistelee sosiaaliselle webille. Se, että radio suoltaa nykyisin ammattitaidottomasti hutaistuja lässytysohjelmia ja turruttavia soittolistoja, ei tee välineestä huonoa. Siellä on sentään vielä Yle Radio 1 ja muutama muu mainio asia. Monilla ilmisillä - JA erityisen monilla opettajillakin - on sellainen käsitys, että netti tekee levottomaksi, vie kaiken ajan ja siellä on vain epäluotettavaa hömppää ja kaikenlaisia pervoja. MikroBitti ei ainakaan mitenkään oikaise tätä käsitystä.

Mutta tietokonelehteä voi lukea myös absurdina runoutena. Sehän on vain vastaanottajan asenteesta kiinni... esimerkiksi sivulla 111 (MB helmikuu 2007) esitellään kuolemankyy, jolla on teflontassut, yhden millisekunnin viiveaika ja 16-bittinen datakanava. Ai mikä, no pelihiiri tietenkin.

BB FlashBack Express

Saila oli havainnut, että edellisen viestin lopussa mainostamani BB FlashBack Express on tulossa saataville myös Kotimikron lehden 3/07 rompulla. Ohjelman opettelu ei vie juurikaan aikaa, tärkeimmät vinkit löytyvät Kotimikron 1/07 sivuilta. Aikaan saa esimerkiksi tällaisia selostuksia:
Vinkki: luo rutiini salasanojen tallettamiseen esim. Excel-taulukkoon > katso opastusvideo

Kun tekee tuollaisen verkossa esitettäväksi, kannattaa valita äänitykseen 44,1 kHz, MP3 compression (normal quality) ja sitten Export to Flash > Compression: Lossles/Smallest. Flash-esitys pitää tallettaa palvelimelle samaan kansioon weblinkin kanssa ja sitten linkki jakoon. Esityksistä tulee yleensä liian pitkiä. 3-6 minuuttia on sopiva mitta (mutta turhaan itse kuvittelen siihen pääseväni, aina tulee jaariteltua liikaa). Iso asia kannattaa pilkkoa pienempiin osiin. Jos oma ääni ei ole tuttu, harjoittelu on aika huvittavaa. Mutta todella kätevä työväline verkko-opettajalle. Voit melkein kädestä pitäen näyttää vaikkapa Google-tilin luomisen. Ja äänet päälle! Muistan tämän typerän huomautuksen laittaa siksi, että olen päässyt muutamankin kerran parille atk-opettajalle kertomaan, että selostus ilman ääntä ei tietenkään oikein paljon valaise... (sitä sattuu jokaiselle).

Voima Piste... siis Power Point

Saila mietiskeli ajatuksia herättävästi aihetta Power Point. Olen käyttänyt sellaista mittaa itse, että 6 diaa/oppitunti (joka meillä on 70 min). Mahtuvat sopivasti yhdelle tiivistelmäsivulle. Ja kun tiivistelmäsivu on pientä tekstiä, pakostakin rajoitusta tulee myös tekstin määrälle.

Huomasin, että en ole tehnyt oikeastaan yhtään perinteistä Power Point -esitystä tänä vuonna. Wiki on korvannut sen. Laitan wiki-sivulle muutamia virikkeitä ja sitten kehittelemme keskustellen. Esimerkiksi tällä taitavan oppimisen sivulla oli vain linkki, josta löytyneet teesit sitten purimme keskustellen. Tuo menetelmä on siksikin toimiva, että kurssillani on kolme maahanmuuttajaa. Heidän oppimistaan tukee se, että teksti ei tule valmiina (oikea tahti), että sama tulee yhdessä kirjoittaen ja yhdessä puhuen (vieraat sanat voidaan selvittää, pidän taukoja, kun kirjoitan, ajatus ehtii mukaan). Muistan kouluajoilta (ja opiskeluajoilta), miten pidin siitä, että opettaja puhui ja kirjoitti puheestaan oleellisimman taululle. Osa opiskelijoistani tekee vielä itse muistiinpanoja keskusteluista. Ja ne, jotka eivät ole läsnä (etäopiskelijat, töissä tai sairaana olevat), saavat pientä vihiä siitä, mitä tunnilla tapahtui. Teimme tällä tavalla käsikirjoituksen opokurssille wikillä (kurssiryhmäni ja kolme muuta opoa).

Vinkkasin Sailalle: Hei, tiedän yhden asian, jossa PowerPoint on ihan kätevä. Sillä voi tehdä kuvia helposti. Diat saa tallennettua jpg-muodossa, kun ottaa tallenna nimellä ja valitsee pudotusvalikosta tallennusmuodoksi jpg:n. Sitten kun laittaa kuvadiat Flickriin ja linkittää vaikka blogiin, saa ne nätisti kuvina alekkain. Flickrhän muuntaa kuvan kolmeen kokoon, joista voi valita sopivan. Pienellä kikkailulla Flickristä pystyy myös tuomaan diaesityksen blogiin... on tullut kokeiltua, mutta SlideShare on kyllä ihan hyvä (Saila oli kokeillut ja minä myös). Sitten jos haluaa selostukset päälle, niin BB FlashBack Express, jonka sai Kotimikron 1/07-numerosta ilmaiseksi (maksaa n. 30 €) ja tulos on tällainen (laita äänet päälle).

Tässä vielä yksi voimapiste-esitykseni SlideSharen kautta tähän upotettuna (hauskaa on, että tuossa myös hyperlinkit toimivat):

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Yhteisöllisen ja vuorovaikutteisen median lukutaito

Howard Rheingold tarjoilee makupaloja sosiaaliseen ja yhteisölliseen veppiin sukeltavalle: Participatory Media Literacy-wiki esittelee suuren joukon uusia yhteisöllisen ja vuorovaikutteisen (osallistavan ja osallistuvan) vepin palveluita ja toimintaesimerkkejä. Tässä vähän em. wikistä kopsattuja makupaloja maailmalta:

Blogs in education

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Viimeinkin! MA&FY blogeissa

Suuret kiitokset Hyllin suunnalle blogipalautteesta. Unenpöppöröisenäkin innosti todella käydä kurkistamassa, mitä ovatkaan saaneet aikaan ja totta: matematiikkaa ja fysiikkaa blogeissa. Kerrassaan LOISTAVAA. Oppimista voi ruokkia niin monella tavalla. On ilmiselvää, että juuri näissä aineissa tvt-opetuskäyttö vaatii muuta kuin tekstipohjaista esittämistä. Mutta kun on idea, niin tekstikin virittää monella tavalla...

Tekee mieli laittaa muutama hajatelma aiheesta matikka-fysiikka. Olivat koulussa lempiaineitani kuviksen ja äikän ohella. Muistan, miten joskus hämmästelin sitä, miksei matikkaa ja kuvista opeteta samalla tunnilla. Kuulun niihin, jotka laskevat "näkemällä". Omassa koulussani (Kotkan aikuislukiossa) toistuvasti tapaan ihmisiä, joilla on matikkakammo. Tiedän, että matikan opetuksen eteen on tehty todella hienoa pedagogista kehittämistyötä. Suuri este on asenteessa. Siksi on niin loistavaa, että matematiikka ja fysiikka avaavat ikkunoita verkkoon. Ne ovat nimittäin oppiaineita, jotka opettavat ajattelemaan.

Etteikö ole hyötyä elämässä? En ole aikuisiällä derivoinut, totta... Mutta ilman pitkän matikan opintoja en ehkä selviytyisi kahden työn tekemisestä yhtä aikaa. Tästä asiasta on muuten tosi kiinnostava Elina Kontun artikkeli kirjassa Erityispedagogiikka ja aikuisuus (s. 185-199, liian pitkä juttu tähän).

Ja sitten tervemenoa lurkkimaan:
Mikon blogissa fysiikkaa ja Jarnon blogissa matematiikkaa.