torstaina, marraskuuta 19, 2009

Hitaasti kehittyy ymmärrys, kiihkeässä virrassakin

Sometu-verkoston sivuilla kysellään parhaillaan sitä, mitä on tulevaisuuden yleissivistys. Eiliseltä tälle päivälle jatkuneilla Virtuaalikorkeakoulupäivillä heti avauspuheenvuorossa opetusministerin lausumana huomioitiin taas kerran, ettei Suomi ole enää tietoyhteiskuntakehityksen keulilla (samantapaisia Virkkunen kirjoitti Opettaja-lehden kolumniin alkukuusta).

Opetussuunnitelmia ollaan jälleen uudistamassa. Ja joo, juurihan edelliset on saatu käyttöön, mutta käsittely vie vuosia ja oikeastaan opetussuunnitelmien onkin oltava mukana ajan liikkeessä. Nyt käydään edellistä merkittävämpää keskustelua. Eri suunnista halutaan yhä enemmän ja enemmän teemoja opetukseen. Oppiainejärjestöt tekevät hartiavoimin töitä oman asemansa säilyttämisen ja toki myös nostamisen eteen. Uusia oppiaineita on esitetty kymmenittäin.

Ja mitä arki on? Ankeimmillaan? Niin kiire, ettei mitään ehdi oppia kunnolla. Mielenterveysongelmat lisääntyvät. Uuvuttaa ja turhauttaa. Luokkahenkeä ei enää ole, varsinkaan lukiossa, jossa samalla asteella opiskelevat saattavat tehdä tarkempaa tuttavutta vasta abivuoden projektiretkellä (ja tämä ei ollut keksitty esimerkki).

Kenessäkään järjestelmän yksittäisessä toimijassa ei ole vikaa. Kokonaisuudessa on vikaa. Minun mielestäni. Tämä on vain eräs mielipide muiden joukossa. Jois saisin valtaa, vähentäisin opittavien asioitten määrää, syventäisin kunnollisten kehysten rakentamista ja lisäisin huomattavasti taito- ja taideaineitten osuutta. Jotta monipuolisuus säilyisi, osa valinnaisaineista voisi muodostua ilmiöpohjaisista oppimistoteutuksista (projektioppimista, tutkivaa oppimista, ongelmalähtöistä oppimista).

Hidas oppiminen kunniaan!

Lue lisää TIEKE:n Tiedosta-lehdestä, mitä kirjoitimme Vainion Leenan kanssa hitaasta oppimisesta ja hektisestä maailmasta.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, Anne. Jo ennestään ylikuormitettuun opetussuunnitelmaan ollaan taas lisäämässä uusia aineita ja uutta sisältöä.

Nyt pitäisi keskittyä enemmän todelliseen oppimiseen, tiedon prosessointitaitoihin, oppilaiden erilaisuuden hyödyntämiseen, erilaisten oppimistapojen ja -väylien hyödyntämiseen. Tulisi keskittyä enemmän opettajien koulutuksen kehittämiseen uusien haasteiden edessä.

Opetussuunnitelmaa tulisi mielestäni keventää sisällöltään tärkeimpien asioiden, joita oppilas varmasti myös tulevaisuudessa tarvitsee, oppimiseen. Nämä asiat voitaisiin oppia syvemmin, jos aikaa jäisi enemmän, eikä opettajien tarvitsisi kiirehtiä kieli vyön alla tiukan opetussuunnitelman orjana.