tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Tulossa ITK'10? Löydä nettirupattelu! #ITK2010

Hämeenlinnaan Aulangolle kertyy sinivuokkojen ihailijakerho säännöllisesti näin huhtikuun lopussa. Samainen lauma äimistelee myös kyseisen vuosikerran taikasanoilla interaktiivista tekniikkaa koulutuksessa. Nyt kyseinen taikasana on jo tylsistynyt ja arkistunut sosiaalinen media, jota tuskin ensi vuonna enää kukaan itseään kunnioittava eturintaman kellokas kehtaa paperiinsa laittaa. Onhan tuosta nyt kuohkattu kolme vuotta ja jos web 2.0 lasketaan lukuun, viisi.

Viimeisten vuosien ajan ITK:n yhteydessä on yritelty  konferenssikohtaista sosiaalisen median verkottumisfoorumia. Sillä foorumilla on päässyt helposti hyperaktiiviksi. Mukavaa on ollut nähdä naamoja, mutta samoja muista someympyröistä tuttuja ovat olleet. Ettei siis mitään kerrassaan erikoista. Nyt onkin ryhdytty käyttämään niitä kanavia, joissa ne naamat pyörivät muutenkin. Tosin pieni mutka asiaan liittyi: täginä on ITK2010 eikä ITK10, kuten monet ovat jo laittaneet ja mitä mm. Sometu-verkostolle oli suositeltu. Soitin pääkallopaikalle, kysyin ja kuulin, että 20:aan on omat syynsä. Nyt olisikin parasta, että tämä tieto leviäisi kaikille.

Siis Twitterissä #ITK2010, Qaikussa ITK2010-kanava, Flickrissä ITK2010 ja tietenkin tervetuloa Sometun ITK2010-ryhmään. Qaiku-kanava oli valmiina, mutta ääni puuttui. Sinne siis naamaa näyttämään ja pulisemaan tärkeistä ja hauskoista asioista. Tapahtumaan on tulossa yleisövyöry, joten digitaalinen jalanjälkikin varmasti venyy.

Ei kommentteja: