Miten vaikeaa havaita arjen erikoisuuksia? #tv0

Eilen poimin lenkkipolun varrelta kaksi pientä ja huomaamatonta erikoisuutta. Mietin samalla sitä, miten vaikeaa on havaita arkista, tuttua ja silti erikoista. Vasta, kun joku ulkopuolinen kertoo, miten ihmeellistä tuttu on tai vasta, kun jokin tuttu häviää, arjen ihmeellisyyden huomaa. Erikoisuudet eivät aina ole edes harvinaisuuksia, ne ovat vain jotain, jonka ohi kuljemme huomaamatta.

Kävelemisen, hölkkäämisen, pyöräilyn ja uimisen erikoisuus on etenemisen hitaus. Ehtii katsella ja ehtii havaita.

Näillä seuduilla on aikoinaan ollut venäläisaatelin lahjoitusmaita ja linnuntietä vajaan kahden kilometrin päässä oli hirsihuvila, jossa venäläiskreivi seurueineen vietti aateliselämää. Puurakennukset ovat jo hävinneet, mutta kasvikuntaa on edelleen jäljellä. Liekö sitä perua seudulla erityisen kauniita lemmikkikukintoja. Ja vaikkei harvinaisia, niin kuitenkin erikoisia valkoisia lemmikeitä. Lemmikkejä on Suomessa muuten yhdeksän eri lajia.

L-kirjamen mukaan toisena arjen pienenä ihmeenä lehmät laitumella. Ne ovat katoamassa. Miten nopeasti muistikuvat laukkasivatkaan lapsuuteen lemien tallaaman laidunportin luona, rehevän heinän sijaan siinä kasvoi matalaa en-nyt-just-muista-mitä. Ja se tuoksu, lannan ja mullan ja kostean rehevän ruohon pistävän leveä hiukkasen makea leuhahdus.

Molemmin puolin kotitien vartta naapureissa vielä ainakin tämän kesän lehmät laiduntavat pellolla. Karjatilat keskittyvät, suurilla lehmätiloilla pihattonavetoissa lehmät pääsevät jaloittelemaan ja liikkumaan vuoden ympäri, parsinavetoissa majailevia lehmiä pitää ihan virallisten määräysten mukaan paimentaa laitumille vähintään parin kuukauden ajan. Karjatilojen vähentyminen on ollut huimaa. 20 vuotta sitten 1990 karjatiloja (siis lypsykarjaa, nauta- eli lihakarjatilat lasketaan erikseen) oli Suomessa yli 55 000. Nyt niitä on enää 17 000 kieppeissä. Lehmämäärä ja maidontuotanto eivät ole vähentyneet yhtä rajua tahtia, siis keskittymistä keskittymistä. Tälläkin kylällä tyhjenneitä navetoita on toistakymmentä. Täysiä enää muutama.

Sarvipäälehmätkin ovat harvinaistumassa. Nupopäitä lehmiä on ihan luonnostaankin, mutta nykyisin nupoutusta tehdään myös tarkoituksella, yleensä vasikoille, koska heiluvilla sarvilla on omat hankaluutensa, niin hoitajia kuin nautakavereita kohtaan. Ruokinta-automaatit ja pihatot ovat lisänneet nupouttamista. Nupopäät ovat tutkimusten mukaan rauhallisempia. Naapurin äpylit ovat ayrshire-rotua.

Tänään tulee viimeinen osa Lehmän vuosi -tv-sarjaa, joka on näin maalaissilmin mainiosti tehty. Siinä ei eletä idyllisessä menneisyydessä vaikka maalaiselämän ja ihmisten moninaisuus onkin mukana. Suosikkini, peräkammarin pojilta vaikuttavat Väkeväiset keittävät pontikkaa, mutta ovat myös villisian kasvattajia ja monipuolisia taidoiltaan, Seppo laulaa, Ahti maalaa tauluja ja herkkyyttäkin löytyy molemmilta. Tämän illan lenkki jääkin myöhäiseen, satakielten aikaan, Lehmän vuoden loppumisen jälkeiseen. EDIT: Ääh, se viimeviikoinenhan olikin jo sarjan viimeinen jakso tällä erää.