tiistaina, kesäkuuta 12, 2012

Picnik-kuvankäsittely avautui vihdoin Googleen

Maan mainio kuvankäsittelypalvelu Picnik, joka aiemmin oli integroitu Flickr-palveluun, on nyt käytettävissä Google+ -palvelun valokuvissa. Kokosin AVO-hankkeemme tuotoksiin pienen kuvasarjan, jonka avulla pääset juonesta kiinni.

lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

työKAVERIT

Työkaverini kulkevat taskussa. He pörräävät viereisellä välilehdellä. Työviikon alkaessa he nauravat kanssani kissanaamarit päässään, ja uskokaa pois, työteho huipussaan. Aamuisin tervehtivät iloisesti, kertoilevat säätilan ja mielentolan. Perjantaisin suolaavat sarkastishumoristisilla herjoilla elämääni. Työkaverini ovat aina lähellä, saatavilla, kuulolla, vierellä. Kavereina. Kiittävät, kannustavat, usuttavat esimerkillään hyvään työhön.

Näen silmästä silmään samassa fyysisessä tilassa työkavereitani harvakseltaan. Silti olemme läheisiä ja lähellä. Jyrki Kasvi puhuu osuvasti lähityöstä. Hän kuvailee tismalleen meidän työtämme:


Verkkovälitteinen työskentely avaa toinen toisillemme näkymän toistemme ajatteluun ja työtapoihin. Tunnistamme perinteistä työyhteisöä paremmin toistemme vahvuudet, koska näemme paremmin toistemme työn.

Olen edelleen oudossa maailmassa palkkatyöläisenä. Maanviljelijän ja itsellisen yrittäjän identiteetti on vahvempi kuin palkollisen identiteetti. Hyvässä työssä ihmiset arvostavat toisiaan, luottavat toisiinsa, välittävät siitä, mitä toiselle kuuluu tänään, pelleilevät ja puskevat hullun lailla, kun urakan takaraja häämöttää – kuin me maalla välillä heinätöissä. Tunne on vähän kuin suurperheessä. Myös sillä tavalla, että toisten erilaisuuteen suhtaudutaan lempeydellä. Hiotaan toisiamme, etsitään kuin palapelin palat keskenämme parasta mahdollista keskinäistä sijoittumista. Miten jokainen voisi olla vahvuuksiensa kautta mukana.

Vieläkin hymy hiippaa naamalleni, kun muistelen tuoreehkon työkaverini intoa eilisen etätyöpajan jäljiltä. Hänelle teki tiukkaa lakata ällistelemästä sitä tehoa, jolla työporukamme iski kiinni annettuun tehtävään. Kaikki tapahtui siis netitse.

Jos minuun luotetaan ja jos saan tehdä työtäni joustavasti hyvässä työyhteisössä, teen kevyesti ja tuottoisasti töitä. Olen nähnyt sivusta seuraten paljon ikävää työtä, aliarvostavaa ja kuihduttavaa työtä. Tunnen ihmisiä, joiden ihmisarvoa on riistetty työelämässä. Olen opiskellut työn sosiaalipsykologiaa ja oppivan organisaation perusjuttuja. Harmillisesti ja vakaumuksella joudun sanomaan: hyvän työn aikaansaaminen on maksutonta. Se ei vaadi yhtään lisäresurssia (hyi että tuota sanaa inhoan). Se avautuu mahdollisuutena kenelle tahansa työnjohtajalle, työkaverille, työyhteisölle. Ja miten ihmeessä me pöljät ihmiset niin helposti pilaamme koko homman?

Hyvä työ on ihan siinä, tarjolla. Pieninä suurina tekoina. Kiitos työKAVERIT! Meissä on voimaa.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2012

Somen rooli oppilaitoksissa

>> Kirjoitus on alunperin julkaistu LUOTI-blogissa.

Oppilaitosjohdon LUOTI-kesäseminaari käynnistyi. Kesäseminaarissa puhutaan kattavasti tvt:n ja sosiaalisen median roolista oppilaitoksissa. Osallistujilla on laaja kokemus ja näkemys aihepiiristä. Yhteisissä keskusteluissa haetaan avaimia toimintakulttuurimurrokseen ja pedagogiseen johtamiseen.

Oppimisessa korostuu nykyisin entistä enemmän suunnitteluosaaminen ja oppimisen muotoilu eli voidaan tietyssä mielessä puhua oppimisen designista. Lukuisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa on asiaa edistetty. Strategioita on laadittu pitkälti toista vuosikymmentä. Tietyssä mielessä tuntuu, että edistyminen on ollut hidasta. Toisaalta monissa asioissa on menty paljonkin eteenpäin – varsinkin rautaa on tullut, käyttöliittymät ovat helpottuneet, yhteydet parantuneet ja vapaa-ajan tvt-käyttö lisääntynyt.

Jokapaikan ubiikki tenologia, sähköistyvät oppisisällöt, mobiili teknologia ovat jo arkea monessa paikassa – eivät toisaalta vielä tasapuolisesti ja kaikkialla. Kaiken muun kehittämisen keskellä teknologian oppimiskäyttöön liittyvien asioiden jäsentäminen, vaiheistaminen, siirtymä edeltävistä teknologioista tuoreempiin, teknologian sulauttaminen lähityöskentelyyn, oppimisen avaaminen, oppimisympäristöjen rikastaminen. Kaikki tämä erilaisten säästöpaineiden kanssa.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2012

Soma Suomi-some

Tämän blogin syntymaisema.
Olen mietiskellyt Mikko Jordmanin bloggausta tältä viikolta. Hän kuvaili meisyyttä someverkostoissa, ammatillista ja notkeaa; sitä, miten aika riittää someen. Tämä Opeblogi täytti äskettäin 6 vuotta, 06 syntynyt. Blogit löysin edellisvuoden kesällä. Muistan sen yksinäisen innon ja tyhjään huutelun. Muistan miten syksyllä 06 tajuntaa räjäyttävästi Jaiku ja Sometu-Ning avasivat vuorovaikutuspintaa, aitoa keksimisvuoropuhelua, hauskuttelua älyttelyn rinnalla.

Edellinen bloggaukseni linkittyi Google+-keskusteluun, jossa mm. kommenttikeskustelussa mietittiin sitä, pitääkö keskenään hymistellä, eikö vaan tehtäis asioita tekemättä suurempaa numeroa. Sisäänlämpiävä keskinäisen kehumisen kerhostelu muodostaa aina pienen vaaran eli sulkee helposti meikäläiset huomaansa ja muukalaiset ulkopuolelle.

Toisaalta olen itse kokenut vahvasti tuon yksinäisestä huutelusta ja päätä-seinään-oppimisesta siirtymisen kaverijeesauksen maailmaan, jota Mikko Jordmankin kuvasi. Ihmiset elävät erilaisissa tilanteissa, erilaisissa ympäristöissä. Oma elämisympäristöni on sellainen, ettei arjessa tule kotioloissa vastaan vieläkään juuri koskaan juuri ketään, joka puuhaisi samanlaisia työ- tai opiskelujuttuja. Tämän kuun lopussa olen ensimmäistä kertaa omalla kotiareenallani someopastajana pikkukylien pikkumarkkinoilla, vähän friikkinä, mutta ehkäpä jo sentään Facebook ja Gmail kiinnostavat Miehikkälänkin leveysasteilla.

Minulle Suomi-some on ollut soma. Olen oppinut sometellen ja opin edelleen: kevyesti; ja kuten Mikko mainitsi bloggauksessaan, kivalla tavalla. Todellista oppimisen iloa. Itseäni motivoi myös globaalieettinen ajatus siitä, että juuri näitä työtapoja tarvitsemme suurien ongelmien ratkaisuyrityksiin: yhteistyötä, joukkoälyä, verkkovoimaa.

Kävin 06-07 hyvän koulutuksen legendaarisessa Heinolassa. Koulutuksen oheistuote oli paras oppi, nimittäin perustimme pienellä porukalla Vaparetki-blogin (ja wikin ja Flickrin ja Jaikun), ryhdyimme tutkimaan ja oppimaan kokeiluja reflektoiden. Kokeilimme mobiilia oppimista kännykän tekstiviesteillä, mobiilivalokuvalla ja muuta jännää. Eläydyimme porukalla, innolla, innostellen. Etsimme pedagogista rakkautta. Kukitimme luovuutta, kollektiivisesti.

Mikko pohti omassa bloggauksessaan sometteluajan löytymistä. Samaa aihetta mietin tässä blogissa 06 ja mietintää jatkoin vielä tuossa Vaparetki-ryhmäblogissamme. Aika on suhteellinen asia. Uuden oppiminen vaatii aina aikapanosta. Joskus on antauduttava, sammutettava oma kärsimättömyys.

Kun itse pulahdin someen kesällä 05, tein sen järven avustuksella. Uin ja mietin, annoin oivallusten virrata mielessäni, katselin maisemaa, kuuntelin luonnon liplattelua. Asiat loksahtivat paikoilleen. Visio kirkastui. Nyt se on totta. En ole yksin tässä. En huuda pelkkään tyhjyyteen. On me, me suomisomettelijat, keskinäiskaverit, tuttavustuneet, auttelijat, viisaat neuvojat, vaikutustahtoiset olevaisuuden tekijät, leikkimieliset ammattilaiset.

Erään kirjan nimeä lainaten: meillä on täällä Suomi-somessa välittävät verkostot. Välittävät-sanan kahdessa merkityksessä. Upeaa!