keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Dropbox ja tietoturva

Dropbox on suosittu tiedostojen verkkotallentamisen ja jakamisen palvelu, jolla voi myös kätevästi synkronoida tiedostoja useiden laitteiden kesken. Verkostomaisessa yhteistyössä Dropboxin kaltaiset apulaiset ovat tärkeitä. Työ sujuvoituu. Kaikilla on jakamisen kautta pääsy tuoreisiin tiedostoversioihin.

Helsingin Sanomat uutisoi tänä aamuna, että Dropboxin käyttäjätileille on äskettäin murtauduttu ja käyttäjätunnuksina toimineitä sähköpostiosoitteita on myös päätynyt roskapostittajien listoille.


Dropboxin verkkopalvelussa pääsee tarkastelemaan oman tilinsä viimeaikaista toimintaa: mitä laitteita tiliin on linkitetty. Linkitykset voi purkaa samassa näkymässä, mikä on tärkeä ominaisuus esimerkiksi silloin, jos laite hukkuu tai varastetaan. Samassa näkymässä on myös tieto siitä, millä selaimella ja milloin on verkkopalvelussa käyty. Samalla Security-sivulla voi myös vaihtaa salasanan, joka on vähintään nyt ajankohtaista. Verkkopalveluiden salasana tulisi muutenkin vaihtaa aina silloin tällöin, eikä se saa koskaan olla sama, kuin samalle käyttäjätunnukselle jossain muussa palvelussa, jottei murtautumistapauksissa samoilla tunnuksilla saada auki muita palveluita.

Dropboxin lisäksi vastaavia tiedostojen pilvitallennuksen ja laitesynkronoinnin palveluita on useita, mm. Sugar Sync, Box, Google Drive, Microsoft SkyDrive. Tietoturva on tärkeä aina, olivatpa tiedostot missä tahansa.

Ja kun nyt tuli puheeksi, niin alla mobiilikäyttöön painottuva opastus Dropboxin käyttöön:


Dropboxille voi pystyttää virtuaalisen postiluukun, jolloin esimerkiksi opettaja voi antaa opiskelijoilleen postiluukun verkko-osoitteen sekä avainkoodin. Näin opiskelijat voivat käydä pudottamassa suuria tiedostoja opettajalle ilman, että heidän tarvitsee luoda itselleen Dropbox-tunnuksia. Suurten tiedostojen, kuten videoitten, lähettäminen sähköpostilla on ongelmallista, koska tiedostokoko on suuri.

2 kommenttia:

Esko Lius kirjoitti...

Lisäksi voisi mainita, että Dropbox hankki vihdoin viime keväänä Safeharbour-statuksen eli kohtelee EU-kansalaisten yksityisyystietoja yhtä lailla kuin oman maan eli USAn kansalaisten tietoja.

Safe Harbourin puuttuminen oli monessa organisaatiossa este Dropboxin käytölle.

Anne Rongas kirjoitti...

Kiitos tiedosta Esko! Mistä tuli mieleen kertoa, että OPH:n sivuilla oleva aineisto somepalveluitten käyttöehdoista on päivittymässä. Aikataulusta en tiedä. Tämän kaltainen informaatio olisi hyvä olla wikimäisenä, vaikkapa asiantuntijaryhmälle, jos ei kaikille avoimena. Nyt tällaiset tiedot ovat suullista nettikansanviisautta.