torstaina, tammikuuta 28, 2016

Inhimillinen voima ja energia

Punainen lanka katoaa?
Innostus tarttuu ihmiseltä ihmiselle. Ja loppujen lopuksi myös ihmisyys tarttuu ihmiseltä ihmiselle. Antropologit eivät ole löytäneet fysiologista rajaa humaanille. Muistan hyvin Richard Leakeyn haastattelun, jossa hän totesi, että kyllä, kyllä me ihmiset voimme myös yhtä lailla taantua kulttuurisesti kuin olemme nousseet kulttuurin voimalla.

Yhteen pelaaminen, kannustaminen, voimien yhdistäminen, leikki ja luovuus – osaamme kaikenlaista hyvää yksin ja yhdessä. Ja toisaalta jaksamme käyttää arvokasta lyhyttä elinaikaamme ja energiaamme tuhoamiseen, kiusaamiseen, vähättelyyn, mitätöintiin, mustamaalaamiseen.

Jokainen yksilö voi valita koko ajan, mihin oman aikansa ja energiansa suuntaa. Se, mitä minä yksilö teen, vaikuttaa kaikkeen ympärilläni. Ja mitä me yleensä teemme? Valitamme siitä, miten muut eivät sitä ja eivät tätä. Katkeruus kasvaa juuri tällaisesta asetelmasta: jokin mättää, mutta en siis minä, nuo muut, mäkätän heille, eivät tottele ja korjaa toimintaansa, piikittelevät minua, ei voi ihmiseen luottaa. Jos tuon tapahtumaketjun alussa minä ihminen olisin ollut niin vahva, että olisin kestänyt kohdata oman ymmärtämättömyyteni, siivet olisivat räpytelleet selässäni ilmaa alleen.

Mieleeni jäi elävästi erään rehtorin radiohaastattelu. Hän kertoi käyttävänsä joka aamu puoli tuntia aikaansa siihen, että on koulun ovella ottamassa vastaan aamulla kouluun saapuvia lapsia. Hän juttelee heidän kanssaan. Tervehtii, toivottaa tervetulleiksi. Koskettaa heitä. Hän oli oppinut idean edeltäjältään ja kertoi, miten suuri vaikutus tällä oman ajankäytön valinnalla on ollut. Hän tuntee oppilaita, he hänet, hän rekisteröi aamun puolituntisella, jos jokin ei ole kunnossa. Luottamus ja kohtaaminen vähentävät kiusaamista. Näin mieleni silmillä tuon rehtorin suuret näkymättömät tuntosarvet päässä.

Tällä viikolla sain kaksi kertaa selittää, miksi kuvailen itseäni adjektiivilla maailmanparantaja. Olen ollut taipuvainen aina ajattelemaan, että jokainen ihminen on maailmanparantaja. Mutta eihän se niin ole. Mahdollisuus on kuitenkin annettu. Ja tämä on aina ollut tämän blogin ydinjuoni, joskus toki teknologian kesyttämiseen verhottuna. Ennen kesytettiin villejä hevosia. Nyt ihmiskunta sopeutuu elämään älykkään teknologian kanssa. Elämme jänniä ja hurjia aikoja.

PS. Kaikelle pöljälle yleensä ihmiskunnan historiassa on löytynyt vastavoima. Kannattaa tarkkailla viestivirrassa nyt juuri muiden mukana sanaa myötätunto. Se rohkaisevasti ja iloisesti pulpahtelee siellä täällä.

Ei kommentteja: